Oululainen ravintoloitsija Jouni Lanamäki tuomittiin vuonna 1992 etnisestä syrjinnästä. Lanamäki ratsasti valtuustoon avoimella ulkomaalaisvastaisuudella.
Viisi maahanmuuttajaa haastoi Jouni Lanamäen oikeuteen, koska heiltä oli evätty sisäänpääsy tämän omistamaan ravintolaan etnisen alkuperänsä vuoksi.
Lanamäki itse katsoi turvautuneensa vain ravintolanomistajan oikeuteen valita asiakkaansa. Hänestä "tummien" sisäänpääsy aiheutti ongelmia, vaikka hän lehtihaastattelussa myönsikin, että tappeluiden aloittajat olivat valkoihoisia.
Ajankohtainen Kakkosen testiryhmänä toimineilta arabinuorukaisilta evättiin pääsy kaikkiin oululaisravintoloihin, joihin he yrittivät sisään.
Lanamäki oli aiemmin saavuttanut kuuluisuutta yläosattomissa esiintyvien tarjoilijoiden ja karaoke-emäntien työnantajana.
Omasta mielestään Lanamäki ei voinut olla rasisti, koska hänen ravintolassaan topless-karaokea veti jamaikalainen nainen. Lanamäki oli myös perustanut nimenomaan ulkomaalaisille tarkoitetun Laku-Pekka-ravintolan, joka kuitenkaan ei syystä tai toisesta menestynyt.
Oulun raastuvanoikeus tuomitsi Lanamäen ja kaksi hänen ovimiestään tuntuviin sakkoihin ja korvauksiin etnisestä syrjinnästä. Rovaniemen hovioikeus pysytti tuomion ennallaan.
Kunnallisvaaleissa Lanamäki oli mukana sitoutumattomana ehdokkaana kokoomuksen listoilla. Ulkomaalaisvastaisilla iskulauseillaan hän nousi kokoomuksen ääniharavaksi.
Lanamäki on jatkanut ja laajentanut ravintolatoimintaansa ja omistaa tätä nykyä myös useita Helsingissä toimivia ravintoloita.