Hyppää pääsisältöön

Rikoksen maailma: Omaiset

Uhri löytyi vasta sen jälkeen kun tekijä Janne Kontio tunnusti rikoksen ja osoitti poliisille ruumiin kätköpaikan. Katoamisaika on jossain mielessä uhrin omaisille kaikkein vaikeinta aikaa.

Tuota aikaa kuvaa vankisairaalan vastaava ylilääkäri, psykiatri Hannu Lauerma mielikuvituksen armoilla elämiseksi. Ihmiset reagoivat tällaiseen tilanteeseen hyvin eri tavoin. Jotkut pakenevat työhön, toiset alkoholiin, jotkut lamaantuvat tai raivoavat.

Yleistä on myös epäluulo viranomaisia kohtaan ja tunne siitä, että kukaan ei tee mitään eikä välitä. Tässä tilanteessa kuolinviesti saattaa olla jopa helpotus. Viesti henkirikoksesta viedään myös tekijän omaisille
samalla tavoin kuin uhrin omaisille. Mukana on poliisin lisäksi aina myös psykologi.

Hannu Lauerman kokemuksen mukaan tilanne on muutoinkin hyvin samankaltainen. Ei ole helppoa kuulla olevansa
tappajan äiti. Henkirikosta eri näkökulmista kuvaava sarja löytää paljon yhtymäkohtia uhrin ja tekijän omaisten tunteissa.

Heitä kaikkia yhdistää syyllisyys. Oikeussalissa tappajan ja uhrin äidit kohtaavat ensimmäisen kerran ja tunteiden myrsky on valtava. Uhrin äiti näkee ensimmäistä kertaa myös vihansa kohteen. Tappajan äidille tilanne on erityisen häpeällinen. Hänen asemansa tekee vaikeaksi se, ettei ole ketään jota vihata.

  • Suomalaisissa tapahtumissa marjastetaan kilpaa, neulotaan hevisti ja maistellaan valkosipulia

    Elävän arkiston kooste omaleimaisista tapahtumista.

    Kun tutkii tarkemmin kotimaamme tapahtumatarjontaa, saattaa helposti leuka loksahtaa kohti Kiinaa. Valikoimastamme löytyy maailmanlaajuiseen suosioon kohonnutta eukonkantoa ja saappaanheittoa, mutta myös vittuilua ja valehtelua. Elävä arkisto koosti yhteen muutamia kilpailuja ja tapahtumia, joita leimaavat omaperäisyys ja hyväntuulinen hulluttelu.

  • Crazy-jännärit Kurvin & Kurvin toilailuista olivat kielellistä ilotulitusta - Pentti Siimes hurmasi pojan roolissa

    Jännärikuunnelmat vievät hilpeille 1960- ja 1970-luvuille

    Olavi Neva käsikirjoitti 1960-1970-luvuilla Yleisradiolle seitsemän jännityshupailua, joiden kielellinen ilotulitus riemastuttaa nykykuulijaakin. Kuunnelmasarjojen keskiössä on isän ja pojan pyörittämä etsivätoimisto Kurvi & Kurvi. Kurvien seikkailuissa on dekkarijuonen sekä kaikenkattavan hupsuttelun ohella myös annos romantiikkaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pääosassa poika-Kurvin roolissa taiteilee useimmissa sarjoissa näyttelijä Pentti Siimes.

  • Laulukokeet-draama vuodelta 1975 on säilyttänyt ajankohtaisuutensa

    Pieni elokuva ennakkoluuloista ja niiden voitttamisesta.

    Kukapa, ainakaan vanhan kansakoulun käynyt, ei olisi hermoillut koulun laulukokeita. Koko luokan edessä, opettajan ankaran valvovan katseen alla pitää laulaa yksin joku omavalintainen laulu. Pelottavaa, varsinkin jos ei ole mikään satakieli. Pelottava on laulukoe myös Raili Ruston ohjaaman elokuvan Laulukokeet vuodelta 1975 päähenkilölle, vaikka eri syystä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto