Hyppää pääsisältöön

Väinö Linna lähikuvassa

Romaanin ensimmäisen version minä kirjoitan aina käsin. Se on eräänlainen raakakopio, joka liikkuu ja hakee muotoaan, sanoo kirjailija Väinö Linna.

Kun kirjailijan henkilökuvaa vuonna 1962 kuvattiin, Väinö Linna oli parhaassa luomisvireessä. Työn alla oli kolmas osa Täällä Pohjantähden alla -trilogiaan.

Linnan esikoisteos Päämäärä julkaistiin vuonna 1946. Varsinainen menestys oli vuonna 1954 ilmestynyt Tuntematon sotilas, jonka Helsingin Sanomien kriitikko Toini Havu teilasi mutta josta kansa piti.

Linnan pääteoksista tuli osa kansakunnan muistia, vaikka kysymys ei ollut historiankirjoituksesta vaan kaunokirjallisuudesta. Kirjoista tehtiin myös yleisön suosimat elokuvat ja lukemattomia teatteriversioita.

”Kun pakollinen sanottava loppuu, loppuu myös työkykyni. Olen kykenemätön rutiinityöhön”, sanoo Linna vuonna 1962, kun päätösosa valmistuu Täällä Pohjantähden alla -sarjaan.

Kirjailijan terveys petti, vaikka työ jatkuikin esseistinä ja yhteiskunnallisena keskustelijana.

Teksti: Reijo Perälä

Väinö Linna lähikuvassa

Tuotanto: Lii-Filmi Oy 11.9.1962
Käsikirjoitus ja ohjaus: Jaakko Kuusisto
Kuvaus Unto Kumpulainen
Tuotantojohto: Pertti Himberg

Lue lisää:

Täällä Pohjantähden alla -trilogian filmatisoinnin viimeisteli Akseli ja Elina

Edvin Laine ohjasi Fennada-Filmille vuonna 1970 elokuvan Akseli ja Elina. Se oli Laineen toinen elokuva Väinö Linnan kolmiosaisesta romaanista Täällä Pohjantähden alla (1959–1962). Akseli ja Elina jatkoi saumattomasti ensimmäisen elokuvan tarinaa.

Lue lisää:

Täällä Pohjantähden alla -elokuva uhmasi uutta aaltoa ja syntyi pystypäin vanhana

Edvin Laine pääsi sovittamaan Väinö Linnan kansallisromaanin elokuvaksi vasta kymmenkunta vuotta kirjasarjan ilmestymisen jälkeen hetkellä, jolloin elokuvateollisuus oli julistettu kuolleeksi. Fennada-Filmin ja Ylen tuottama Laineen ensimmäinen väriohjaus oli vuonna 1968 tyyliltään epämuodikas kolmituntinen suurelokuva, joka kritiikistä huolimatta antoi Pentinkulman kyläyhteisölle ne kasvot, joihin me palaamme.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto