Hyppää pääsisältöön

Historioitsija Laura Kolbe suomalaisuudesta

Ovatko suomalaiset mistään kotoisin? Patriootiksi tunnustautuva professori Laura Kolbe pureutuu suomalaisuuden syvimpään olemukseen.

Asuessaan 1990-luvun alussa Alankomaissa Kolbe osallistui matkailutilaisuuksiin, joissa mukana raahattiin täytettyä poroa.

Kolbelle poro edustaa falskia kuvaa Suomesta ja hän haluaisikin päivittää suomalaisuuden pinttyneet metsäiset kuvat. Aikanaan Suomen luontoon ja eristyneisyyteen perustuvat mielikuvat löivät hyvin läpi, mutta nyt niistä on vaikea päästä eroon.

Suomen maabrändiä pohtivassa työryhmässä istuva professori Laura Kolbe nostaisi markkinoinnissa esiin suomalaiset ihmiset ja omaleimaisen arkikulttuurin, joihin on vaikuttanut kansakäynti muiden kansojen kanssa.

Teksti: Emilia Kemppi

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto