Vaikka noutajat ovat kysyttyjä seura- ja kotikoiria, ne on alun perin tarkoitettu metsästyskoiriksi. Noutajat ovatkin tyytyväisiä työntekijöitä, ja niiden kanssa voi harrastaa ilman varsinaista metsästystäkin.
Noutajat kuuluvat lintukoira-ryhmään. Ne on alun perin tarkoitettu metsästykoiriksi, joita käytetään haavoittuneen ja kuolleen pienriistan haltuunottoon niin maalta kuin vedestäkin.
Noutajan avulla voidaan myös jäljittää esimerkiksi liikenneonnettomuudessa haavoittunut hirvi.
Koska noutajat on tarkoitettu työkoiriksi, ne ovat tyytyväisimmillään saadessaan käyttää vaistojaan ja taitojaan. Koiran kanssa voi harrastaa ilman varsinaista metsästystäkin, ja koiran rodunomaisia taipumuksia voi testata erilaisilla kokeilla.
Ensimmäisessä videoklipissä esitellään noutajarodut, joita on kuusi: kiharakarvainen noutaja, sileäkarvainen noutaja eli flätti, kultainen noutaja, novascotiannoutaja eli tolleri, chesapeakelahdennoutaja sekä labradorinnoutaja.
Muissa videoklipeissä esitellään noutajille sopivia metsästyskokeita. NOU eli noutajien taipumuskoe mittaa koiran luonteenomaisia taipumuksia. Sen avulla saadaan selville, voiko koiran kouluttaa metsästyskoiraksi.
MEJÄ eli metsästyskoirien jäljestyskoe testaa nimensä mukaisesti koiran jäljestystaitoja. Klipissä esitellään myös verijäljen tekeminen.
NOME eli noutajien metsästyskoe on vaativa koe, jossa sekä koiran että ohjaajan taidot joutuvat koetukselle. Monista osioista koostuva koe mittaa myös koiran ja ohjaajan yhteistyötä.
Teksti: Susanna Kokkola
Katso myös
- Suomen Noutajakoirajärjestö ry (snj.fi)