4H-järjestön toiminta juontaa juurensa 1900-luvun alun USA:han, missä ongelmaksi oli noussut maaseudun nuorten työttömyys. Miltä toiminta näytti Suomessa vuonna 1985?
Tietolaatikko
Järjestön nimi 4H viittaa englanninkielisiin sanoihin "head, hands, heart ja health". Suomeksi toiminta-ajatus kiteytyy sanoihin "harkinta, harjaannus, hyvyys ja hyvinvointi".
Toiminnan alkuperäisenä tavoitteena oli tarjota nuorille sellaisia käytännön yrittämisen taitoja, joilla he voisivat pärjätä erityisesti maaseudulla omalla työllään.
Suomeen 4H-aate saapui yksittäisten henkilöiden vierailtua järjestön syntysijoilla.
Samankaltaista toimintaa kaivattiin myös Suomeen. Ensimmäiset paikalliset 4H-yhdistykset perustettiin 1920-luvun puolivälissä.
Artikkelin dokumentissa näemme, miten järjestö Suomessa toimi 60 vuotta myöhemmin.
Kamera seuraa toholampisten, virtolaisten ja kaustislaisten nuorten toimintaa kasvinviljelyn ja eläinten parissa.
Teksti: Petra Himberg
Katso myös
- Suomen 4H-liitto (4h.fi)