Saksalaistekoinen Estelle-kuunari purjelaiva laskettiin vesille vuonna 1922. Kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin suomalaiset reilun kaupan aktivistit laivasivat sillä Angolaan sairaalavuoteita ja poljettavia ompelukoneita.
Tietolaatikko
Ihmisoikeusaktivisti Jyri Jaakkola sai surmansa aseellisen ryhmän iskussa Meksikossa huhtikuussa 2010. Hän oli mukana karavaanissa, joka matkasi kohti Triqui-intiaanien kylää viedäkseen intiaaneille ruokaa, vaatteita ja peittoja. Aseellisen ryhmän hyökkäyksessä kuoli Jaakkolan lisäksi meksikolaisnainen.
Estellen omistanut Uusi Tuuli ry päätti vuonna 2010 luopua laivatoiminnastaan. Estelle myytiin vuonna 2012 ruotsalaiselle, Gazan saartoa vastustavalle Ship to Gaza -järjestölle. Lokakuussa 2012 Estelle lähti viemään Gazaan rakennus- ym. tarvikkeita, mutta Israelin sotavoimat pysäyttivät aluksen.
Estelle-projektin ideana oli viedä Afrikkaan avustustarvikkeita ja tuoda sieltä takaisin reilun kaupan tuotteita. Vientilasti oli koottu tavarasta, jota ei Suomessa enää tarvittu, "rikkaan yhteiskunnan ylijäämästä".
Vuoden 2002 purjehdus Angolaan kesti yli kuusi kuukautta. Alus vei Angolaan yli 70 tonnia avustustarvikkeita: koulutarvikkeita, sairalaatarvikkeita, ompelukoneita.
Lääke- ja sairaalatarpeet olivat itsestäänselvyys maassa, jossa jatkuvana vaarana olivat sisällissodan aikana kylvetyt miinat ja malaria. Ompelukone puolestaan työllistäisi parikin perhettä, mukana olleet sata laitetta siis yhteensä pari sataa taloutta.
Toimittaja Jyrki Saarikoski oli mukana purjehduksella, joka huipensi jo 1980-luvulla aloitetun hankkeen. Ohjelmassa seurataan myös, millaisen Afrikan suomalaisnuoret kohtasivat Angolassa. Mukana dokumentissa ovat mm. Estellen pitkäaikainen puosu Wellu Koivisto ja projektin Angolan-yhdysmies Jyri Jaakkola.
Teksti: Susanna Kokkola
Katso myös
- Toisinajattelijoiden laivalla puhuttivat globaali liike ja silkka oleminen
- YLE Uutiset: Meksikossa kuolleen aktivistin ruumis Suomeen lähipäivinä (yle.fi)
- Jyri Jaakkola Wikipediassa (fi.wikipedia.org)
- S/v Estelle (fi.wikipedia.org)
- Israelin sotilaat saattavat Estelleä satamaan (yle.fi)
- Arkivet: Estelle, aktivism och rättvis handel (svenska.yle.fi)