Hyppää pääsisältöön

Hermanni muistelee

Aika monta pelleilyä mahtuu yhteen elämänloikkaaan, mietti Pelle Hermanni vanhoja valokuvia katsellessaan. Mutta miten ura pellenä oli alkanut?

Ensimmäisen kerran pikku-Hermanni oli astellut pelleasussa areenalle 30 vuotta aiemmin.

Kukaan ei ollut nauranut. Äitikkäkin vain oli mökottänyt.

Silloin Hermanni oli alkanut vollottaa.

Ja sehän oli tepsinyt! Äitiliini oli nauraa räkättänyt niin kuin ei koskaan, ja yksikin iso yrmeä mies, se oli pudonnut alas persmannolle asti.

Tietolaatikko

Sirkuspelle Hermanni valittiin keväällä 2010 YLEn ja Meidän Perhe -lehden järjestämässä kilpailussa kaikkien aikojen lastenohjelmaksi.

Kommentit
  • Uuden musiikin ilotulitusta jo kymmenen tuotantokauden verran – katso UMK:n finaaliesitykset kautta aikojen

    Elävän arkiston kooste UMK:sta vuosien varrelta.

    Uuden Musiikin Kilpailu (UMK) järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012, jolloin se korvasi Yleisradion perinteisen Euroviisukarsinnan. UMK on tuonut kansan eteen esiintyjiä niin pystymetsästä kuin koko kansan tuntemista tähdistä. Vuonna 2021 UMK järjestetään kymmenennen kerran ja sen kunniaksi Elävä arkisto on koostanut tähän artikkeliin kaikki esitykset vuosien varrelta. Ota mukava asento ja laita korvat hörölle – tervetuloa uuden musiikin kuplaan!

  • Pieni suuri Heinola, karismaattinen Suomen läpikulkupiste

    Heinolan kaupungilla on tarinoita kerrottavanaan.

    Heinolan sijainti Suomen tieverkoston solmukohdassa johtaa monet kulkemaan tuon Päijät-Hämeessä sijaitsevan siltojen kaupungin poikki, mutta lyhyt silmäys harvemmin tutustuttaa ketään laajemmin paikkakunnan saloihin. Pienestä koostaan huolimatta Heinolan historia kätkee sisäänsä muutakin kuin vain kunnian ohikulkupaikkana, josta todistavat tähän kootut video- ja audiotaltioinnit.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto