Eino Leino (1878-1926) oli tuottelias runoilija, lehtimies ja kriitikko. Heinäkuun 6. päivä vietetään Eino Leinon ja runon ja suven päivää. Se on myös vakiintunut liputuspäivä.
Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen,
vaikk' aina ei esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä:
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
liki liikkuvi Jumalakin.
Eino Leino
Lapsuus Kainuussa
Eino Leino, oikealta nimeltään Armas Einar (Eino) Leopold Lönnbohm, syntyi Paltamossa, Kainuun kunnassa, lähellä Kajaania 6.7.1878. Hänen isänsä oli Hövelön talon isäntä ja maanmittari Anders Lönnbohm. Äiti Emilia hoiti suurta taloutta ja kotitalon karjaa. Eino oli kymmenlapsisen perheen kuopus.
Eino oli äidinpoika, pikkuvanha filosofinalku, joka oppi lukemaan 3-vuotiaana. Koira Toverin lisäksi kirjoista tulikin myöhemmin hänen parhaita ystäviään. Myös perhe ja koti merkitsivät Einolle paljon. Kotona kannustettiin lapsia kirjallisuuden pariin. Äiti Emilia mm. luki Einon kanssa Runebergin teoksia. Lönnbohmin kodissa oli tarjolla korkeatasoista kirjallisuutta ja useita sanomalehtiä, mikä ei tuona aikana ja tuolla seudulla ollut ihan tavallista. Rahojen niukkuudesta huolimatta haluttiin huolehtia lasten koulutuksesta.
Luonto ja kotiseutu olivat Einolle tärkeitä. Hän samoili paljon metsissä ja purjehti Oulujärvellä veljiltänsä perimällään purrella. Lapsuudenkodin ympäristön ihmisiltä hän kuuli värikkäitä ja jännittäviä tarinoita.
Koulua Kajaanissa, Oulussa ja Hämeenlinnassa
1800-luvulla lasten lähettäminen kouluun pois kotoa ei ollut Kainuussa tavallista, koska lapsia tarvittiin työvoimaksi talon töihin. Koulussa saatettiin käydä myös vain silloin, kun talon töiltä ehdittiin. Eino kuitenkin lähetettiin opintielle 9-vuotiaana Kajaaniin.
Hän jatkoi koulunkäyntiään Oulussa ja myöhemmin Hämeenlinnassa, jossa hänestä ja muista koulua käyvistä sisaruksista huolehti äidin sisar Olga. Kotona päästiin käymään korkeintaan kesällä ja jouluna.
Eino kaipasi koulukaupungissaan äitiään ja kirjoitti tälle liikuttavia ja vakavia kirjeitä. Runojen kirjoittaminen oli tärkeä ilmaisukeino 10-vuotiaana isättömäksi jääneelle Einolle. Hän kirjoitti mm. luonnosta, perheestään, tunteistaan ja runoilijan kutsumuksesta.
12-vuotias runoilijanalku
Kun Eino oli 12-vuotias, hänen runonsa Kajaanin linna julkaistiin Antti-veljen toimittamassa Hämeen Sanomissa. Veli Kasimir oli ehdottanut taiteilijanimeä Eino Leino käytettyään itse Leino-nimeä omassa runokokoelmassaan. Itse asiassa Leino-nimeä oli alkuaan ajateltu Einolle etunimeksikin.
Einolla oli hämmästyttävän hyvä muisti ja hän menestyi koulutyössä ilman suuria ponnisteluja. Intohimoinen lukuharrastus kehitti hänen mielikuvitustaan ja kielentajuaan. Eino oppi ruotsia, saksaa ja ranskaa helposti. Oulun kouluaikana hänellä oli pieni kirjallinen kerho ja oma joka viikko ilmestyvä sanomalehti.
Kun Eino Leino kävi koulua Hämeenlinnan Lyseossa, hän osallistui aktiivisesti monenlaiseen koululaistoimintaan. Hänet valittiin mm. heti ensimmäisenä syksynä Toveruus-seuran puheenjohtajaksi. Hän julkaisi ahkerasti omia runojaan koulun lehdissä. Myös kirjojen suomentaminen kiinnosti Leinoa jo lukioaikoina.
Kansanrunous kiinnosti
Leino kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin. Ylioppilasaineensa hän kirjoitti suomalaisesta kansanrunoudesta. Hän tunsikin hyvin Kalevalan.
Leino muutti Helsinkiin ja aloitti opinnot yliopistossa. Rahoittaakseen opintojaan hän joutui tekemään käännöstöitä ja lehtikirjoituksia. 18-vuotiaan Leinon ensimmäinen runokokoelma Maaliskuun lauluja julkaistiin vuonna 1896.
Aatteellinen toiminta ja seuraelämä kulttuuripiireissä merkkihenkilöiden parissa vei mennessään. Leino epäonnistui tärkeässä tentissä, jonka suorittaminen olisi taannut hänelle apurahan opiskelua varten. Pettymys oli syvä, opinnot keskeytyivät ja Leino otti kokopäivätyön Nykyaika-lehdessä.
Kulttuuripiireissä arvostusta ja arvostelua
Leinon kirjallisia esikuvia olivat Aleksis Kivi ja Elias Lönnrot. Hän ihaili myös Runebergin ja Topeliuksen runoutta. Hän kirjoitti ja julkaisi runokokoelmia, näytelmiä ja lehtijuttuja.
Leino toimi myös teatteriarvostelijana ja pakinoitsijana sekä suomensi kirjallisuutta. Hän otti kirjoituksillaan kantaa kirpeästikin yhteiskunnallisiin asioihin. Huolimatta suosiosta ja arvostuksesta Leino sai myös vastustajia.
Vuonna 1897 Leino matkusti Karjalaan. Kalevala oli tehnyt Leinoon suuren vaikutuksen ja hänestä oli tärkeää tutustua Suomen kansan syntysijoihin.
Sata ja yksi laulua
Vuonna 1898 Leino matkusti ensimmäisen kerran ulkomaille, Berliiniin. Hän ihastui kaupungin kevääseen ja ihmismäärään. Hän kuvaili Berliinin-vierailuaan ajaksi, jolloin linnut lauloivat ja oksat notkuivat runoista. Samana vuonna ilmestyi runokokoelma Sata ja yksi laulua.
Tuoksut vanamon ja varjot veen,
niistä sydämeni laulun teen.
Yksi Leinon rakastetuimmista runoista on Nocturne, josta on sävelletty myös laulu.
Eino Leino kirjoitti runon kesällä 1903, jolloin hän vietti aikaansa kollegansa ja ystävänsä Otto Mannisen luona Kangasniemellä Savossa. Leino oli yleensä tuttu vieras Helsingin ravintoloissa, mutta sinä kesänä Leino hän ei käyttänyt alkoholia.
Kangasniemen kesän aikana Leino kirjoitti myös Helkavirsiä-kokoelman, joka oli yksi Leinon merkittävimmistä töistä. Kalevalamittainen teos sai jatko-osan vuonna 1916.
Vuonna 1908 Eino Leino matkusti Roomaan senaikaisen rakastettunsa kirjailija L.Onervan kanssa. Molemmat olivat tahoillaan naimisissa eivätkä aikoneetkaan avioitua keskenään, mutta he pitivät yhteyttä Leinon kuolemaan asti.
Vuoden 1918 sisällissota oli Leinolle koettelemus. Hänen päämääränsä oli ollut itsenäinen Suomi ja hän oli vuoroin punaisten, vuoroin valkoisten puolella. Leino kirjoitti punaisille omistettuja runoja - ja myöhemmin juhli valkoisten voittoa. Hänen mielipiteensä sivuutettiin yhä useammin.
1920-luvulla Leino oleskeli myös Virossa, jossa hän oli tullut tunnetuksi runoilijana. Leino tunnettiin myös Ruotsissa, mutta muualla Euroopassa hän ei koskaan tullut kovin tunnetuksi.
”Kaiken omistamani mukanani kannan”
Leino meni kolme kertaa naimisiin. Ensimmäisen vaimonsa kanssa hän sai tyttären Eya Helkan. Tavallinen arkielämä ei häneltä kuitenkaan tuntunut sujuvan. Hän päätyi elämään elämää, jota varjosti rahapula ja väliaikaisuus. Hän asui matkustajakodeissa, vuokrahuoneissa ja ystäviensä luona eikä halunnut omistaa tavaraa. Hän teki töitä ja juhli liikaa, kulutti itseään loppuun.
Leinon fyysinen ja henkinen terveys horjui. Hän joutui viettämään pitkiä aikoja parantoloissa ja hoitokodeissa.
Eino Leino kuoli köyhänä miehenä ystäviensä talossa vaatimattomissa oloissa 10.1.1926 Jokelassa. Valtio kustansi suuret hautajaiset, joihin osallistui mm. presidentti Relander.
Edit 21.6.2018: Kuvia lisätty ja tekstiä tekstiä täydennetty osittain Gungerd Wikholmin artikkelin pohjalta.
