Hyppää pääsisältöön

Kinkerit Luopioisissa

Sarkasten talossa pidetään perinteisiä kinkereitä. Ohjelmassa on virrenveisuuta, puheita, raamattuun tutustumista sekä kahvia ja pullaa.

Talonväki toivottaa aluksi kyläläiset tervetulleiksi taloon. Rovasti lukee otteen Luukkaan evankelumista, jonka jälkeen veisataan virttä.

Ennen kinkerit olivat yksi keskeinen kansanopetuksen muoto. Kinkerien pääosan muodosti kinkeriväen luettaminen: kinkereillä seurakuntalaisten lukutaidon ja katekismuksen tuntemus laitettiin testiin.

Väestön lukutaidon kehittymistä sekä kristinopin ja Raamatun tietämyksen edistymistä seurattiin vuosittain kinkereillä varsin tarkkaan. Myös kylän siveellistä elämää tarkkailtiin. Vuoden 1966 ohjelmassa vanha rouva suhtautuu kielteisesti avioeroon, hänen mukaansa papit sovittelivat ennen lukusilla riitaisia aviopareja.

Kinkereitä järjestetään edelleen jonkin verran maaseudulla. Nykyisin kinkerit tarjoavat mahdollisuuden leppoisaan yhdessäoloon sekä seurakuntalaisten että seurakunnan työntekijöiden väliseen keskusteluun.

Teksti: Emilia Kemppi

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto