Hyppää pääsisältöön

Hyvinkään vauhtikisat 1952

Hyvinkään lentokentällä ajettiin kääpiöautojen SM-kilpailu elokuussa 1952. Samalla kisattiin kahdessa muussa auto- ja kolmessa moottoripyöräluokassa.

Toisen maailmansodan jälkeen kehitellyt midget- eli Formula 3 -autot nousivat 1950-luvun alussa Pohjoismaiden tärkeimmäksi kilpa-autoluokaksi.

Näiden 500-kuutioisten kääpiöautojen kisoja järjestettiin Suomessakin useilla paikkakunnilla. Hyvinkäällä vauhtikisoja pidettiin monena vuonna peräkkäin.

Tapahtuman järjestäjinä olivat Helsingin Moottorimieskerho, Autoklubin Hyvinkään piiri ja midgeteille omistautunut 500-Kerho.

Elokuun 17:ntena 1952 ajetussa midget-kilpailussa selvisi voittajaksi Lars Finnilä ja kakkoseksi Pentti Loivaranta, toinen Elhoo-mallin kehittelijöistä.

Näyttävien vakioautosarjojen (alle ja yli 1500 cc) voittajat olivat O. Rissanen (Porsche) ja Heikki Korppoo.

Alle 150 kuutioisten luettelopyörien sarjassa ykköseksi ajoi O. Silvennoinen perässään kaimansa V. Silvennoinen.

Alle 350-kuutioisten sarjan voitti Kurt Ginman ja alle 500-kuutioisten sarjan Walter Bergström, molemmat tuttuja Eläintarhanajoista. Bergström osallistui myös midget-luokkaan, mutta joutui keskeyttämään hajonneen etuakselin vuoksi.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto