Hyppää pääsisältöön

Muusikko ja näyttelijä Katriina Honkanen

Katriina Honkanen (14.8.1960) sepitti jo lapsena lauluja ja halusi palavasti kuoroon. Teatterin maailmaan hän tutustui ensimmäisen kerran nelivuotiaana.

Kun Katriina Honkanen kuuli The Beatlesin Hey Juden ja Revolutionin oli se rakkautta ensikuulemalta. 14-vuotiaana hän hankki oman kitaran ja ryhtyi soittamaan ja laulamaan.

Honkanen kertoo olleensa "ujo maalaistyttö" ja kärsineensä huonosta itsetunnosta.

Ujoudesta huolimatta teatteri veti puoleensa ja Honkanen opiskeli 80-luvulla Turkan aikoina teatterikorkeakoulussa. Opiskeluaika oli rankkaa ja murskakritiikit ensimmäisestä näytelmäesiintymisestä eivät helpottaneet uran alkua.

90-luvulla Honkanen tuli suurelle yleisölle tutuksi Metsolat-televisiosarjan Eevana.

Omien biisien teko on auttanut rakentamaan minuutta ja löytämään itsensä, Honkanen kuvailee. Haastattelun lomassa musiikin merkityksestä kertoo myös aivotutkija Matti Bergström.

Honkasen musiikki pohjaa angloamerikkalaiseen singer-songwriter perinteeseen, mutta vaikutteita on lattarista rokkiin. Folk-rock on ehkä osuvin määritelmä.

Katriina on oman soolotuotannon lisäksi säveltänyt ja sanoittanut musiikkia monipuolisesti, aina lastenlauluista pornolauluihin ja näyttömusiikista elokuvasävelmiin.

Teatterin puolella Honkanen on työskennellyt paitsi näyttelijänä, myös ohjaajana, käsikirjoittajana ja opettajana.

Teksti: Heidi Sommar

  • Lasse Lehtisen kolumni: Nuoriso heräsi vaatimaan muutoksia maailmanmenoon

    Lasse Lehtinen kirjoittaa 1960-luvusta.

    Suomessa 1960-luvun nuoriso eli murrosaikaa. Nuoria oli aiempaa enemmän ja he olivat yhteiskunnallisesti tiedostavia ja koulutetumpia kuin ennen. Nuorisokulttuuri oli saapunut Suomeen. Kirjailija Lasse Lehtinen kirjoittaa kolumnissaan muun muassa sukupolvesta, joka halusi muuttaa maata ja maailmaa sekä vaikuttaa asenteisiin.

  • Kunnes kuolema heidät erottaa – Kotikadun kausi 13 on nyt Areenassa

    Kotikadun kausi 13 on nyt Areenassa.

    Kotikadun kausi 13 alkaa surullisissa tunnelmissa. Mäkimaiden perheessä läsnä on kuolema, hiipuva rakkaus ja rahaongelmat. Luotoloilla noustaan jaloilleen, iloitaan elämän ihmeistä ja rakennetaan tulevaisuutta. Kauden 13 lisäksi Areenassa on katsottavissa myös kaudet 1, 2 ja 12.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto