Hyppää pääsisältöön

Sami Hilvo: Viinakortti

Kirja kertoo vaietusta sotahistoriasta ja todella tuntemattomista sotilaista. Urho ja Toivo olivat talvi- ja jatkosodissa ja rakastivat toisiaan. Tämä oli tuohon aikaan kiellettyä ja varsinkin poikkeuksellisissa sotaoloissa kauhistus.

Tietolaatikko

Sami Hilvo ( s. 1967 )

Viinakortti ( 2010 )

Sami Hilvo kirjoittaa valheesta ja petoksesta. Sodan jälkeen Urhosta tuli nimismies ja Toivosta lääkäri. Molemmat perustivat perheet, mutta rakastivat edelleen toisiaan. Onnellisina naimisiin menneet naiset kokivat tulleensa petetyiksi. Mutta toisaalta Urhon ja Toivon olisi ollut kohtuuttoman kovaa elää vain itselleen rehellisinä tuon ajan Suomessa.

Urhon pojanpoika Mikael alkaa selvittää sukunsa vaiettua historiaa. Sota-ajasta ja Mikaelin lapsuudesta 1970 –luvulla paljastuu yllättäviä asioita. Paitsi isovanhemmat myös vanhemmat ovat eläneet kulissiavioliitoissa.

Sami Hilvon Viinakortti on hienovarainen, rehellinen ja ehyt. Muutamilla sanoilla hän kuvaa kiellettyä rakkautta herkästi. Hilvo ei sorru paisutteluun tai pateettisuuteen. Kerrassaan erinomainen esikoisromaani.