Hyppää pääsisältöön

YUP livenä

Yhdistyneet Urbaanit Puoskarit -yhtye syntyi Savonlinnassa vuonna 1987. Nimi lyheni pian käytännöllisempään muotoon ja viimein seurasi menestyskin.

Tietolaatikko

Meitä odotellaan mullan alla. Säv. ja san. Jarkko Martikainen, sov. YUP.
Joutilas. Säv. Valtteri Tynkkynen, san. Jarkko Martikainen, sov. YUP.
Minä en tiedä mitään. Säv. Jarkko Martikainen & Valtteri Tynkkynen, san. Jarkko Martikainen, sov. YUP.

YUP:n juuret ovat Savonlinnan taidelukiossa. Soittajien tausta oli hardcorepunkissa, mutta musiikillinen kokeilunhalu ja absurdi huumori johtivat omintakeiseen tyylisuuntaan, jota yritettiin luonnehtia mm. "progepunkin" laaja-alaisella käsitteellä.

YUPin ensimmäiset albumit julkaisi pienen levykauppiaan perustama Elmerecords-firma, mutta vuonna 1994 yhtye siirtyi monikansalliselle Polygramille ja sen myötä edelleen Universalille.

"Puoskarien" varsinainen menestyskausi alkoi 1990-luvun lopulla. Albumi Normaalien maihinnousu (joka sisälsi mm. hitin Meitä odotellaan mullan alla) nousi listaykköseksi vuonna 1999.

Lauluntekijä Jarkko Martikainen nousi suomirockin arvostettujen sanoittajien joukkoon. Hänestä tuli 2000-luvulla myös kirjailija ja kulttuurikeskustelija.

Vuoden 2008 päätteeksi YUP ilmoitti jäävänsä toistaiseksi määrittelemättömän pituiselle tauolle.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto