Hyppää pääsisältöön

Punaiset kengät Sodankylässä

Kun kaukaisessa Sodankylässä vuonna 1986 aloitettiin elokuvafestivaali, harva taisi uskoa sen houkuttelevan vuosittain tuhansia elokuvafriikkejä keskiyön auringon alle.

Maailmankuulut elokuvaohjaajat tulivat paikalle ja kehuivat yleisöä parhaaksi, minkä ovat missään kohdanneet.

Vuonna 1987 Sodankylän festivaali järjestettiin toista kertaa. Juhliin myytiin 15 000 lippua. Taiteellinen johtaja Peter von Bagh saattoi toivottaa tervetulleiksi sellaiset elokuvataiteen maailmannimet kuin Michael Powell (Punaiset kengät) ja Jaques Demy (Cherbourgin sateenvarjot).

Kuulujen elokuvien ja niiden tekijöiden näkeminen oli yleisölle ainutlaatuinen elämys. Ohjaajia taas kiinnosti kokea, millaisen vastaanoton heidän elokuvansa saavat Sodankylän kaltaisessa paikassa, maailman äärillä. Demy kertoi liikuttuneensa nähdessään ihmisten poistuvan itkien Cherbourgin sateenvarjojen esityksestä.

Elokuvat pyörivät viisi vuorokautta yötä päivää. Parituntisissa aamusessioissa yleisöllä oli tilaisuus kuunnella vieraita ja kommunikoida heidän kanssaan.

Michell Powellin Punaiset kengät -balettielokuvan synty ja tekovaiheet käsiteltiin juurta jaksain. Yleisö kuunteli herpaantumatta Powellin vakavaa ja samalla huumorintajuista kertomusta. Hän kuvasi maailmansodan jälkeistä murrosta: elokuvakin oli nähtävä ja tehtävä uudella tavalla.

Eeli Aalto kysyy dokumenttinsa lopussa von Baghilta, tulevatko Sodankylän filmijuhlat tulevaisuudessa jatkumaan. "Ei näitä voi pysäyttää", juhlien taiteellinen johtaja toteaa, ja hänen ennustuksensa osuikin oikeaan. Kesällä 2010 Midnight Sun Film Festival täytti 25 vuotta.

Teksti: Eeli Aalto & Jukka Lindfors

Tietolaatikko

Sodankylän Elokuvajuhlat eli Midnight Sun Film Festival järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1986. Sen panivat alulle Sodankylän kunta sekä elokuvaohjaajat Anssi Mänttäri, Aki Kaurismäki ja Mika Kaurismäki. Festivaalin taiteellisena johtajana on alusta alkaen toiminut Peter von Bagh.
Elokuvajuhlilla ovat vuosien varrella vierailleet mm. Samuel Fuller, Jonathan Demme, Bertrand Tavernier, Jim Jarmusch, Milos Forman, Francis Ford Coppola, Costa-Gavras, Terry Gilliam, Wim Wenders, Robert Wise, Claude Chabrol, Jean-Pierre Leaud, Krzysztof Kieslowski, Dušan Makavejev, Jan Troell, Roger Corman, Fernando Solanas ym.

  • Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

    Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

    Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa).

  • Seilin saarelle matkattiin arkkulaudat mukana

    Saarelle eristettiin spitaalisia ja mielisairaita.

    Turun saaristossa sijaitseva idyllinen ja vehreä Seilin saari kätkee sisäänsä hautausmaan ja monta karua kohtaloa. Saarelle perustettiin 1600-luvulla sairaala spitaalisille. Tosin lääkäreitä tai hoitoa ei ollut, perillä odotti vain eristys ja sopivaa maata hautuumaaksi. Myöhemmin Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala. Terveen ja hullun raja oli häilyvä ja riippui usein yhteiskuntaluokasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto