Turun kupeessa, Kaarinan kaupungissa Kaarinakoti tarjoaa hoivahoitoa ja dementoituneiden pitkäaikaishoitoa. Kaarinakodissa on pitkään kehitetty inhimillistä tapaa hoitaa vanhuksia. Talon henkeen kuuluu hyvien käytäntöjen jakaminen. Vuosien mittaan tuhansia ihmisiä Suomesta ja ympäri maailmaa on käynyt tutustumassa hoitotapaan, jossa kauneudellekin annetaan arvoa.
Kaarinakodissa dementiaosaston asukas Valte Liukka saa sinisessä huoneessa hetken kahdenkeskistä huomiota Helena Tuomiselta, Kaarinakodin entiseltä hoitajalta, joka nyt eläkepäivillään tekee vapaaehtoistyötä. Taustalla soi kantelemusiikki, kun Helena Tuominen hieroo Valte Liukan käsiä.
– Missä päin sinun kotisi oli? Helena Tuominen kysyy.
– Olen Karjalan poikii, Valte Liukka nauraa.
– Karjalan poikii, aijai! Ilmankos se pilke silmäkulmassa onkin tuollainen ihana. Minä ajattelin, että tässä on vähän sellaiset metsämiehen käden näköiset kädet. Kunnon miehen koura, Helena Tuominen juttelee pitäessään Valte Liukkan käsiä omissaan ja pehmittäessään niitä aromaterapiaöljyllä.
Kaarinakodin hyvästä hengestä kertoo se, että Helena Tuominen palaa taloon säännöllisesti tekemään vapaaehtoistyönä. Siis samoja töitä, joita hän ennen teki osana hoitajan päivätyötään.
– Aromaterapiassa on tärkeää kosketus. Käsien hierominen on helppo tapa koskettaa. Voiteista tulee hyvä tuoksu, kosketus osoittaa välittämistä ja hieroessa on läsnä. Siinä ovat hoitaja ja asukas tasavertaisina yhdessä. Voi sanoa, että molemmille aromaterapia on hyvä kokemus, Helena Tuominen tulkitsee.
Julkista kiitosta hyvistä käytännöistä
Aromaterapia on yksi asia, josta Kaarinakoti on saanut kiitosta. Kauneustoimittajien yhdistys antoi viime vuonna ensimmäisen Kaunis Teko -tunnustuksensa Kaarinakodin henkilökunnalle esimerkillisestä vanhusten hoidosta. Yhdistyksen mukaan Kaarinan kaupungin omistaman vanhainkodin henkilöstö arvostaa vanhuksia yksilöinä. Hoitotyöhön on otettu mukaan hyvän olon ja kauneuden vaaliminen.
Päällepäin 1970-luvulla rakennettu Kaarinakoti ei tiloilla koreile. Yllättäen vanha rakennustapa varastotiloineen ja jumppahuoneineen onkin ollut hoitohenkilökunnalle mahdollisuus. Tiloja on voitu innovatiivisella lähestymistavalla, omaa työtä pelkäämättä uudistaa muihin tarkoituksiin. Esimerkiksi entisestä vaippavarastosta syntyi niin sanottu sininen huone. Siellä parturikampaaja käy aika ajoin hoitamassa asukkaiden hiuksia. Tilaa voi yhtä lailla käyttää myös pieniin hartaushetkiin tai kahdenkeskiseen jutusteluun asukkaan kanssa.
– Sininen väritys tuo hapen tuntua tilaan. Seppo Rihlama oli meillä kouluttamassa ja hän kertoi, mitä merkitystä on väreillä ja valoilla eri tiloissa, Helena Tuominen muistelee.
Kaarinakodissa dementiahoitoa on kehitetty pitkään. Helena Tuominen kertoo, että hoidossa lähdettiin niin sanotusti pehmeille poluille eli huomattiin, että asukkaan perushoitoon voi ottaa tukea muista hoitomuodoista. Omakustanteisilla tutustumiskäynneillä haettiin mallia jopa Hollannista ja Tanskasta.
– Osoittautui, että olemme oikeilla jäljillä ja saimme ulkomailta lisää perustietoa. Suomessahan mitään vertailukohdettahan ei ollut.
Voimannäytteenä valkoinen huone
Yhdeksi talon voimavaroista syntyi erityinen valkoinen huone, joka on ollut päivittäisessä käytössä vuodesta 1998. Huone on perusväritykseltään valkoinen. Lepäämistä varten on suuri vesisänky. Tilassa on myös suuria kuplaputkia, joista kuuluu veden solinaa. Lisäksi tunnelmaa luovat värilliset kuituvalot, joissa liikkuu valoja. Taustalle voi laittaa soimaan tilanteeseen sopivaa musiikkia tai luontoääniä.
– Tämä on henkilökunnan voimannäyte. Heillä oli valtava palo ja halu kunnostaa entinen kuntoutustila, joka sitten valmistuikin hyvin nopeassa tahdissa. Tämä on saatu aikaan talkoovoimin ja pienillä kustannuksilla. Käytössä tila on päivittäin. Olemme todenneet, että huone myös todellakin toimii rauhoittavasti. Levottomuus vähenee ja uni tulee herkemmin. Tilan käytön myötä havaittu rauhoittavien lääkkeiden ja unilääkkeiden käytön väheneminen on aivan hurjaa, minkä myötä lääkekustannukset vähenivät, Helena Tuominen kertoo.
– Henkilökuntakin voi rentoutua valkoisessa huoneessa. He voivat köllötellä asukkaiden vieressä, mikä luo turvaa myös vanhuksille. Turvaa ja läheisyyttähän vanhukset kaipaavat.
Hiljainen tieto kiertoon
Vapaaehtoistyössään Helena Tuominen haluaa jakaa edelleen sitä hiljaista tietoa, jota hän on saanut työskennellessään pitkään Kaarinakodissa.
– Olen ollut työssä täällä lähes 30 vuotta ja osallistuin luomaan hoitomenetelmiä. Siksi haluan edelleen käydä laulattamassa ja antamassa aromaterapiahoitoja, vaikka olenkin työkyvyttömyyseläkkeellä. Haluan jatkaa perintöä ja levittää ehkä myös hiljaista tietoa uusille työntekijöille.
Erityisiä keinoja, kuten aromaterapiaa, ei tarvitse käyttää jatkuvasti. Erilaisia keinoja voi kuitenkin kokeilla silloin, kun asukkaan rauhoittamiseen tai hyvään oloon tarvitaan joku keino. Joskus ratkaisu voi olla yllättävä. Helena Tuominen kertoo, miten antoi levottomalle asukkaalle kerran viileän ruusukvartsikiven käteen ja käski pitää sitä kädessä niin kauan että se lämpenee. Hetken päästä asukas nukkui kivi kädessään. Kivestä tuli hänelle se ”juttu”, jonka kanssa saattoi rauhoittua.
Hyvyys, kauneus ja totuus
– Meillä on henkilökunta määritellyt yhdessä arvoja ja on päädytty tällaisiin arvoihin kuin kauneus, hyvyys ja totuus. Niitä pyrimme päivittäisessä arjessa pienilläkin teoilla toteuttamaan, vanhainkodin johtaja Riitta Tuomisto kertoo Kaarinakodin filosofiasta.
– Ajatellaan nyt vaikka aamuherätystä. Silloin puetaan asukkaille päivävaatteet päälle, jotta erotetaan yön ja päivän rytmi. Viikonloppuna laitetaan ehkä vähän parempaakin päälle. Pienilläkin asioilla haluamme erottaa päiviä ja viikonaikoja toisistaan. Huolehdimme asukkaiden hiuksista ja parturikampaaja käy täällä säännöllisesti. Pidämme lisäksi huolta asukkaiden puhtaudesta. Kauneus on myös toisen ihmisen kohtaamista, toisen kunnioittamista ja hyvän ilmapiirin luomista.
Hoidossa myös totuus ja realismi
– Olemme avoimia ja rehellisiä hoitotyössä. Tänä päivänä vanhainkodin asukkaat ovat huonokuntoisia. Heidän kanssaan pystytään tekemään asioita rajallisesti. Arvostamme hyvin pieniä arkisia askareita. Joku pystyy ehkä itse syömään, napittamaan takin tai kampaamaan hiukset. Emme vaadi asukkaita liikaa, mutta tuemme ja kannustamme tekemään asioita itsekin.
Kaarinakodin dementiaosastolla tunnelma on rauhallinen. Hoitajat ja asukkaat ovat saman pöydän ääressä, raja hoidettavien ja hoitajien välillä ei ole jyrkkä. Asukkaita uskalletaan koskettaa ja pitää heistä kiinni.
– Asukkaat heräilevät omaan tahtiinsa. Sitten heidät tuodaan päiväsaliin yhteiseen ruokailutilaan. Aamukahvit hoitajat ja asukkaat juovat saman pöydän ääressä. Pyrimme olemaan mahdollisimman paljon asukkaiden kanssa yhdessä samassa tilassa, Tuomisto vahvistaa.
– Tänä päivänä pitkäaikaisessa laitoshoidossa kaikki lähtee siitä, että asukkaat saavat hyvän sairaan- ja perushoidon. Ympäristö on turvallinen ja asukkaat myös kokevat sen sellaiseksi. Se pieni lisä hyvinvointia ja hyvää oloa ei vie paljon hoitajien aikaa.
– Vanhustenhoidossa asukkaat ovat usein monisairaita ja muistisairaus on vielä oma asiansa. Hoitajilta vaaditaan sellaista laajaa ammattitaitoa ja luovuutta, jota Kaarinakodissa on. On mietittävä päivittäin niitä keinoja, joilla saavutetaan hyvä hoito, turvallisuus ja hyvä mieli.
Tiimityötä ja huumoria
Lähihoitaja Anu Koskinen korostaa, että tiimityötä tehdään hyvässä hengessä ja sydämellä. Hänkin nostaa esiin tutut peruslähtökohdat: kauneus, hyvyys ja totuus.
– Kauneus tulee tästä paikasta, jossa on käytetty värejä ja maalattu seinälle ihana maisemakäytävä. Sisustuksessa voi käyttää luovuutta ja hakea kaupoista tai kirpputoreilta jotain uutta. Se on asukkaille ja henkilökunnan hyvinvoinnille tärkeää.
Koskisen mielestä tämä on myös asennekysymys.
– Laitamme asiakkaalle kaulaan vaikka helmet tai kauniin ja värikkään huivin. Voimme valita nätit vaatteet tai laittaa tukan. Kauneus on laaja asia, mutta jokainen voi tuoda sitä jollain tavoin esille.
Koskinen sanoo, että raskaassa hoitotyössä käytetään myös paljon huumoria.
– Täällä tämä porukka on vaan niin hyvä, ei sitä voi muuten kuvata. Haluamme tehdä hyvää vanhustyötä ja täällä ovat osuneet oikeat ihmiset oikeaan paikkaan.
"Tulen terveeksi kun Irja tulee”
Satavuotias Edit Lindeman nauttii entisen hoitajan ja nyt myös vapaaehtoistyötä tekevän Irja Sjöblomin ohjauksessa posliininmaalauksesta. Lindeman on asunut talossa jo vuosia, ensin intervalliasukkaana ja nyt pysyvästi. Posliinimaalauksen hän aloitti 93-vuotiaana. Nyt Irja Sjöblom laskee, että erilaisia posliinimaalaustöitä on syntynyt jo 250. Jälleen tekeillä on kahviastiasto, jota koristavat orvokit. Edit maalaa sisulla ja sydämellä. Käsi on vakaa, vaikka se täytyykin tukea tyynyillä jotta maalaaminen vielä luonnistuu.
– Muisti Editillä on parempi kuin minulla. Hänellä on hyvä näkökin vielä. Hän tekee tarkkaa työtä ja kutoo sukkia. Edit sanoo, että hän tulee terveeksi kun minä tulen. Olen luvannut käydä täällä niin kauan kuin Edit jaksaa, Irja Sjöblom nauraa.
– No kun minä kuvittelin maalaamista aloitellessa, että minusta tulee vaikka kuinka hyvä. Nyt minä menen vain takaisinpäin, Edit Lindeman toteaa.
– Oikeasti me olemme edistyneet hirveän paljon, Irja Sjöblom tuumaa.
– Ollaan me tehty montalai mieluista. Painettiin tyynyliinoihin kaikki semmossi kukkassii, hän sanoo mukavalla murteella.
– Tämä on kyllä todella hauskaa, Edit Lindeman nauraa iloisesti.
Asiantuntijat:
RIITTA TUOMISTO, vanhainkodin johtaja, Kaarinakoti
HELENA TUOMINEN, hoitaja/vapaaehtoistyöntekijä, Kaarinakoti
Toimittaja: SINI SILVÀN
Lisätty asiasanat ja mobiiliyhteenveto 5.4.2016
