Hyppää pääsisältöön

Astan ja Tiinan rakkaustarina

Tuiki tavallinen suomalainen rakkaustarina: ihastuminen, tapailua ja lopulta muutto yhteiseen asuntoon. Vuonna 1999 mahdollisuutta naisparin suhteen virallistamiseen ei vielä ollut. Rakastunut pari suhtautuu tulevaisuuteensa kuitenkin luottavaisena.

Tietolaatikko

Rekisteröity parisuhde on samaa sukupuolta olevan parin mahdollisuus rekisteröidä parisuhteensa ja antaa sille sitä kautta juridinen asema.

Asta ja Tiina tapasivat ensimmäisen kerran 70-luvun lopulla opiskellessaan Tampereen yliopistossa. Yhteiset kiinnostuksenkohteet opiskelijapolitiikkaan yhdistivät. Vielä silloin kummikaan heistä ei uskonut suhteen syntymiseen. Kului vuosia ja pari kohtasi uudelleen harrastusten merkeissä ja suhde sai alkunsa.

Pariskunnan muuttaessa yhteen naiset keskustelivat mahdollista vaikeuksista joita voisivat kohdata. Tiinan tytär Henna kertoo olleensa vihainen Astalle, kun tämä muutti heille, mutta sanoo sopeutuneensa pian. Dokumenttia tehtäessä vietetään Hennan ylioppilasjuhlia. Tiina sanoo Hennan koulumenestyksen olevan osaltaan hänen ja Astan antamien puitteiden ansiota.

Pariskunta on vaihtanut kihlat ja sitoutunut parisuhteeseensa, mutta he eivät ole tehneet päätöksiä mahdollisen juridisen virallistamisen suhteen. Aika näyttää, ehkä jonain päivänä tulevaisuudessa Asta ja Tiina ovat onnellisesti rekisteröityneitä rouvia.

Suomessa seksuaalivähemmistöjen parisuhteita koskeva lainsäädäntö on edennyt muita Pohjoismaita hitaammin, laki rekisteröidystä parisuhteesta astui voimaan vuonna 2002. Vuonna 2010 Suomessa pohditaan voiko samaa sukupuolta olevaa paria vihkiä avioliittoon kirkollisin menoin tai ylipäätään onko samaa sukupuolta olevilla mahdollisuutta mennä naimisiin keskenään. Islannissa solmittiin kesällä 2010 maan ensimmäiset homoavioliitot. Homoavioliitot salliva laki hyväksyttiin yksimielisesti maan parlamentissa kesäkuun puolivälissä. Aiemmin homoparit ovat voineet rekisteröidä parisuhteensa, mikä on antanut puolisoille avioliittoon verrattavat lailliset oikeudet.

Teksti: Emilia Kemppi

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto