Hyppää pääsisältöön

Kuninkuusravit Lahdessa 1974

Vuoden 1974 Kuninkuusravit järjestettiin Lahden raviradalla. Sateen lisäksi ilmassa oli suomalaisen ravihistorian havinaa, sillä ensimmäiset Kuninkuusravit järjestettiin 50 vuotta aiemmin juuri Lahdessa.

Suomenhevosten sunnuntain lähtöjä oli paikan päälle kerääntynyt seuraamaan lähes 15 000 katsojaa. Lauantain 2 100 metrin lähtöjen jälkeen kuningatarkilpaa johti Riuskan-Tyttö, kun kuninkuudessa oli vahvimmin kiinni edellisvuoden voittoaan puolustanut Vieteri.

2 100 metrin ja mailin lähdöt juostiin ensin monessa erässä ja niiden yhteistuloksen perusteella sekä tammojen että oriiden kymmenen parasta pääsivät mukaan viimeiselle 3 100 metrin matkalle.

Sekä Riuskan-Tyttö että Vieteri voittavat näytöstyyliin omat lähtönsä sunnuntain ensimmäisellä matkalla maililla ja lähtevät selkeinä ennakkosuosikkeina päätösmatkoille.

Riuskan-Tyttö, rattaillaan Martti Törnvall, ei pysy aivan kärjen vauhdissa stayer-matkalla (3 100 m), mutta onnistuu silti varmistamaan kuningattaren tittelin. Pahin uhkaaja Miska jää kokonaisajassa lopulta viiden kymmenyksen päähän.

Kuningaskilvan päätösmatkan voitosta käydään tiukka kaksintaistelu Vieterin ja Eri-Teräksen kesken. Loppusuoralla näyttää jo hetken siltä, että Vieteri menee taas menojaan, mutta koko matkan sisärataa juossut Eri-Teräs löytää vielä uuden vaihteen ja ravaa matkan voittoon. Kaarlo Partanen ohjastaa Vieterin rauhallisesti maaliin voittajan tuntumassa ja ravikuninkuus menee sille toisena vuonna peräkkäin.

Seuraavana vuonna Seinäjoella Eri-Teräs katkaisi hetkellisesti Vieterin valtakauden valtaamalla kuninkuuden, mutta tämän jälkeen Vieteri vei tittelin kolme kertaa peräkkäin vuosina 1976-78 ja nousi menestyksekkäimmäksi oriiksi Kuninkuusravien historiassa.

Myöhemmin Vieterin viiden voiton ennätystä ovat sivunneet sen seuraaja Vekseli sekä 90-luvun lopun hallitsija Viesker.

Teksti: Janne Leppänen

Kommentit
  • Suomalaisissa tapahtumissa marjastetaan kilpaa, neulotaan hevisti ja maistellaan valkosipulia

    Elävän arkiston kooste omaleimaisista tapahtumista.

    Kun tutkii tarkemmin kotimaamme tapahtumatarjontaa, saattaa helposti leuka loksahtaa kohti Kiinaa. Valikoimastamme löytyy maailmanlaajuiseen suosioon kohonnutta eukonkantoa ja saappaanheittoa, mutta myös vittuilua ja valehtelua. Elävä arkisto koosti yhteen muutamia kilpailuja ja tapahtumia, joita leimaavat omaperäisyys ja hyväntuulinen hulluttelu.

  • Crazy-jännärit Kurvin & Kurvin toilailuista olivat kielellistä ilotulitusta - Pentti Siimes hurmasi pojan roolissa

    Jännärikuunnelmat vievät hilpeille 1960- ja 1970-luvuille

    Olavi Neva käsikirjoitti 1960-1970-luvuilla Yleisradiolle seitsemän jännityshupailua, joiden kielellinen ilotulitus riemastuttaa nykykuulijaakin. Kuunnelmasarjojen keskiössä on isän ja pojan pyörittämä etsivätoimisto Kurvi & Kurvi. Kurvien seikkailuissa on dekkarijuonen sekä kaikenkattavan hupsuttelun ohella myös annos romantiikkaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pääosassa poika-Kurvin roolissa taiteilee useimmissa sarjoissa näyttelijä Pentti Siimes.

  • Laulukokeet-draama vuodelta 1975 on säilyttänyt ajankohtaisuutensa

    Pieni elokuva ennakkoluuloista ja niiden voitttamisesta.

    Kukapa, ainakaan vanhan kansakoulun käynyt, ei olisi hermoillut koulun laulukokeita. Koko luokan edessä, opettajan ankaran valvovan katseen alla pitää laulaa yksin joku omavalintainen laulu. Pelottavaa, varsinkin jos ei ole mikään satakieli. Pelottava on laulukoe myös Raili Ruston ohjaaman elokuvan Laulukokeet vuodelta 1975 päähenkilölle, vaikka eri syystä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto