Hyppää pääsisältöön

Tuomari Nurmio: Valo yössä

Valo yössä oli Tuomari Nurmion läpimurtohitti, jonka Peter von Bagh toukokuussa 1979 julisti Suomen uudeksi kansallislauluksi.

Tietolaatikko

Valo yössä. Säv. ja san. Hannu Nurmio.
YLE Tallennemyynti julkaisi Hotelli Voodoo -elokuvan dvd:nä marraskuussa 2010.

Valo yössä -kappaleen alkumuoto oli Hämäläis-Osakunnan lehdessä ilmestynyt runo Juopon reissu. Sen yhtenä innoituksen lähteenä oli runoilija Lauri Viita legendaarisine taksiajeluineen.

Levy-yhtiö Love Recordsissa laulun tekstiä pidettiin alkuun liian kirjallisena, mutta se hyväksyttiin kuitenkin Nurmion esikoissinglen b-puoleksi.

Syksyn sävel -kilpailuun esitys ei kelvannut, mutta kun se keväällä 1979 julkaistiin, siitä tuli suurmenestys. Valo yössä piti toukokuusta alkaen hallussaan levymyyntitilaston ykkössijaa kolmen kuukauden ajan ja teki Nurmiosta hetkeksi aikaa suomalaisten ykkössuosikin.

Kappale on historiansa aikana kokenut monia muodonmuutoksia. Alkuun sitä oli kokeiltu jenkkaversiona. Menestyssinglellä teos oli muuntunut meneväksi haitariswingiksi, mutta Nurmion esikoisalbumille siitä tehtiin rautalankatyylinen twist-versio.

Hugry Tribal Marching Bandin kanssa Nurmio äänitti Radiomafialle vuonna 1992 torviorkesterisovituksen, jota käytettiin myös tv-elokuvassa Hotelli Voodoo. Vuonna 2006 kappaleesta tehtiin vielä argentiinalaisvaikutteinen milongaversio levylle Tangomanifesti.

Teksti: Jukka Lindfors

  • ”Tervetuloa rahinan pariin!” – Kansanmusan legendat ja kadonneet taitajat tallentuivat Ylen muinaisille pikalevyille

    1930-luvun ääniaarteita sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa.

    Suorakaiverruslevyt olivat aikanaan mullistava äänitystekninen uutuus. Niille tallentuivat 1930–1950-lukujen suomalaisen juurimusiikin tärkeimmät osaajat, osa heistä myöhempiä folklegendoja, jotkut unohdettuja, monet jo tuolloin katoamassa olleen maailman viimeisiä edustajia. Ylen varastoihin unohtuneet ääniaarteet nostettiin vuonna 1991 päivänvaloon sarjassa Ylen kansanmusiikkipatinaa, joka on nyt kokonaan kuunneltavana Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • Suomalaiset taistelivat puukot tanassa vapaan Viron puolesta 1919

    Liki 4 000 suomalaista soti Viron vapaussodassa.

    Loppuvuodesta 1918 puhjennut Viron vapaussota sai lähes neljätuhatta suomalaista ylittämään Suomenlahden taistellakseen siellä vapaaehtoisjoukoissa bolševismia vastaan. Osa lähteneistä oli vasta kouluikäisiä nuorukaisia. Vuonna 1993 valmistunut Untamo Eerolan ytimekäs dokumentti antaa puheenvuoron sekä heille itselleen sekä virolaisille: millaisen hengen vallassa sotaa käytiin entä millaisista teoista suomalaiset Virossa muistetaan? Dokumentti sisältää runsaasti arvokasta arkistomateriaalia.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto