Hyppää pääsisältöön

Matkalla vanhuuteen

Marjalla on dementoiva sairaus eikä hän pärjää enää yksin kotonaan. Tytär Terttu ja tyttärentytär Anna ovat huolissaan ja yrittävät saada hänelle palvelutalopaikkaa, mutta matka on mutkikas eikä Marja haluaisi muuttaa.

Jukka Kärkkäisen ohjaama dokumentti kertoo siitä, kuinka vaikea ihmisen voi olla myöntää olevansa iäkäs ja avun tarpeessa. Omaisten huoli ja lähimmäisenrakkaus ovat korvaamattomia. Kuka tahansa meistä voi joutua Marjan tai Annan ja Tertun asemaan.

Dokumentissa puhutaan ikääntymisestä, kotona pärjäämisestä, vanhuksen hoidon järjestämisestä ja läheisen ihmisen muuttumisen herättämistä tunteista. Terttu pohtii, että vanhempien vanhenemisen kohtaamiseen pitäisi saada koulutusta. Onneksi tytär Anna on ollut tukena ja auttanut selvittämään paljon asioita.

Marja toteaa haikeana, että nuorena oli aina kavereita eikä tarvinnut miettiä omaa ikäänsä. Mutta ikuista nuoruutta ei ole ja vanhuuspäiviemme laatu ei välttämättä ole omissa käsissämme, vaan riippuvainen omaisistamme ja yhteiskunnasta.

Teksti: Heidi Sommar & Mouka filmi

  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – näin diplomaatit itse kertovat vaiheistaan

    Brotherus ja Edelstam auttoivat tuhansia pakolaisia Chilestä

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto