Tammikuun 7. päivä 2000 Kimmo Ojalasta tehtiin katoamisilmoitus. Kimmo ei ollut missään yhteyksissä omaisiinsa, vaikka häntä oli kaivattu. Rekkamies saattoi toki viipyä tien päällä kauankin, mutta ei näin kauan.
Poliisi ymmärsi jo alkututkimusten aikana, että jokin oli vinossa: Ojala oli ollut kateissa liian kauan, jotta kyseessä voisi olla irtiotto arjesta. Kun tutkimukset etenivät, selvisi, että viimeisestä varmasta havainnosta oli kulunut aikaa puoli vuotta.
Ojalan katoamiseen liittyy monia kysymyksiä: Miksi katoamisilmoitus tehtiin vasta tammikuussa? Kun Ojala viimeisen kerran nähtiin kesäkuun alussa 1999, hän kertoi Ristiinassa huoltoasemalla tapaamalleen ystävälleen olevansa matkalla mökille Mikkeliin. Miksi sitten hänen autonsa löytyi Kouvolan Lehtomäestä? Katoamispäivää edeltäneenä yönä Ojalalla oli raju riita naisystävänsä kanssa. Liittyikö tämä riita katoamiseen?
Yle kertoi vuonna 2020, että poliisi uskoo Ojalan joutuneen henkirikoksen uhriksi. Vuonna 2021 poliisi jatkoi kesän ajan Ojalan etsintöjä mutta ne eivät Ylen uutisen mukaan tuottaneet tulosta.
Teksti: Yle Asiaohjelmat & Sirpa Jegorow