Hyppää pääsisältöön

Radiotoimittaja Lipponen tenttasi Nixonia Helsingissä vuonna 1965

Richard Nixon (1970) ja Paavo Lipponen (1969).
Richard Nixon (1970) ja Paavo Lipponen (1969). Richard Nixon (1970) ja Paavo Lipponen (1969). Kuva: Pressfoto / Kalle Kultala Richard Nixon,Paavo Lipponen

Paavo Lipponen teki opiskeluaikoinaan toimittajanhommia. Keväällä 1965 hän pääsi haastattelemaan maahamme liikemiehenä saapunutta Richard Nixonia.

Valtiotieteen ylioppilas Paavo Lipposen kirjoituksia oli julkaistu lehdissä jo 1960-luvun alussa aina ulkomaita myöten. Varsinainen journalistinen ura oli alkanut Ylioppilaslehdestä syksyllä 1963. Vuotta myöhemmin hän siirtyi radion ajankohtaisohjelmien avustajaksi Yleisradioon.

Vuoden 1965 alussa hänelle tarjottiin määräaikaista, 3,5 kuukauden vakanssia radion ulkomaantoimittajana. Tuolle keväälle osui myös Yhdysvaltain entisen varapresidentin ja "presidenttiydestä haaveilevan hopefullin" Richard Nixonin vierailu Suomessa.

Vastikään USA:sta opiskelemasta palannut Lipponen lähetettiin toimittajaksi Nixonin lehdistötapaamiseen. Mitä Lipponen kysyi ja mitä Nixon vastasi?

Samana päivänä 7.4.1965 kuultiin myös laajempi Lipposen toimittama raportti Nixonin lehdistövastaanotolta.

Mister Nixonilta ei puuttunut mielipiteitä tämän illan lehdistövastaanotolla.― Paavo Lipponen 7.4.1965

Lipponen Ylessä vuosina 1964–67

Ulkomaantoimittajapestinsä päätyttyä Lipponen palasi radion kotimaantoimitukseen. Hän työskenteli Yleisradiossa kevääseen 1967 asti.

Keskustele