Hyppää pääsisältöön

Kataisen kohuarvio Venäjän taloudesta

Kokoomuksen kärkihenkilöiden lausumat mielipiteet Venäjän suurvalta-asemasta aiheuttivat Suomessa kohun elokuussa 2010. Venäjän ulkopoliitikko Konstantin Kosatshov kommentoi mielipiteitä uutisissa ja tapasi valtiovarainministeri Jyrki Kataisen Moskovassa.

Tietolaatikko

Konstantin Kosatšev on Venäjän valtapuolueen, Yhtenäisen Venäjän, keskeisiä ulkopoliitikkoja.
Kokoomus ja Yhtenäinen Venäjä tekevät kiinteää yhteistyötä.
2. syyskuuta 2010 Helsingin Sanomat uutisoi, että Yle ei jatka Kosatshovia haastatelleen Moskovan avustajansa, toimittaja Antero Eerolan elokuussa päättynyttä määräaikaista työsopimusta. Eerola uskoi syynä olleen kokoomuksen Yleen kohdistama paine. Ylen uutispäätoimittaja Jouni Kemppaisen mukaan Katais-uutisoinnilla ei ollut vaikutusta asiaan.

Kokoomuksen kesäkokouksessa puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri, Jyrki Katainen, ulkoministeri Alexander Stubb ja puolustusministeri Jyri Häkämies puhuivat Venäjän suurvalta-asemasta. Puheet tulkittiin vähättelyksi.

Keskustelua herätti etenkin Jyrki Kataisen lausuma: "Venäjän puheita kuunnellessa on vaikeata uskoa, että sen talous on vain Hollannin kokoinen".

Ykkösen aamu-tv:n uutisissa Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Konstantin Kosatshov ihmetteli lausuntoja.

Katainen matkusti elokuun lopussa Moskovaan, jossa tapasi Kosatshovin. A-studion Venäjän suurvalta-asemaa tutkivassa jutussa Kosatshov ja Katainen kertovat mielipiteensä kohua aiheuttaneesta aiheesta.

Teksti: Hanna Lintula