Hyppää pääsisältöön

Ennen illan oopperaa: Karita Mattila

Kaija Saariahon Emilie-oopperan sankaritar sopraano Karita Mattila antaa haastattelun ensi-illan jälkitunnelmissa.

Saariahon Emilie on noin 80-minuuttinen monologiooppera, joka vaatii laulajalta paljon. Esityksessä Mattila on koko ajan lavalla ja laulaa milloin selällään maaten, milloin kirjoituspöydän ääressä kirjoittaen. Haastattelussa Mattila kertoo, että oopperan kantaesitys oli raskas mutta samalla ainutlaatuinen kokemus.

Teos perustuu filosofi Voltairen rakastajattaren Emilien elämäntarinaan. Teoksen ovat tilanneet Lyonin ooppera ja Lontoon Barbican-keskus.

Lyonin Oopperan Serge Dornyserge Dorny kehuu tv-uutisten haastattelussa Mattilan olevan uskomaton esiintyjä. Teoksen ottaminen ohjelmistoon oli tietoinen riski.

Karita Mattila tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi vuonna 1983, kun hän voitti BBC:n Singer of the World -laulukilpailun.

Teksti: Emilia Kemppi ja Hanna Lintula

Tietolaatikko

Sopraano Karita Mattila on Suomen kansainvälisesti arvostetuimpia ja menestyneimpiä oopperalaulajia.
Mattila juhlii 50-vuotissyntymäpäiviään 5.9.2010.
Voitti Lappeenrannan valtakunnalliset laulukilpailut 1981.
Mattila on voittanut kaksi Grammy-palkintoa (1998 ja 2004) parhaasta oopperalevytyksestä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto