Hyppää pääsisältöön

Miten minusta tuli minä, Timo Koivusalo

Vielä alle 50-vuotias Timo Koivusalo on ehtinyt tehdä paljon. 8-vuotiaana maalaispoika kirjoitteli jo hyvin vakavia runoja, joita lähetteli myös kustantajille.

Hieman vanhempana Timo soitti kitaraa ja oli ehdottoman varma, että uusi Elvis on syntynyt pientilalle Satakunnan Lattomeren kylään.

Koivusalo haaveili rokkitähteydestä, mutta pohti samaan aikaan ihmismielen kiemuroita ja hakeutui koulutukseen mielenterveysalalle.

1990-luvulla Koivusalo nähtiin jo televisiossa ja valkokankaalla Pekko Aikamiespoikana. Pekon myötä hänestä kehkeytyi myös elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja. Koivusaloa kiinnostavat erityisesti suuret suomalaiset tarinat.

Koivusalon kymmenes elokuva "Täällä Pohjantähden alla" sai ensi-iltansa joulukuussa 2009, elokuvan toinen osa ilmestyi teattereihin syyskuussa 2010.

Koulutukseltaan Timo Koivusalo on kokki ja mielisairaanhoitaja, mutta miten satakuntalaisen pienviljelijän pojasta tuli koko kansan tuntema juontaja, ohjaaja ja viihdyttäjä?

Teksti: Marko Gustafsson

Kommentit
  • Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

    Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

    Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa).

  • Seilin saarelle matkattiin arkkulaudat mukana

    Saarelle eristettiin spitaalisia ja mielisairaita.

    Turun saaristossa sijaitseva idyllinen ja vehreä Seilin saari kätkee sisäänsä hautausmaan ja monta karua kohtaloa. Saarelle perustettiin 1600-luvulla sairaala spitaalisille. Tosin lääkäreitä tai hoitoa ei ollut, perillä odotti vain eristys ja sopivaa maata hautuumaaksi. Myöhemmin Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala. Terveen ja hullun raja oli häilyvä ja riippui usein yhteiskuntaluokasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto