Hyppää pääsisältöön

Muslimina Suomessa

Mikä saa suomalaissyntyisen naisen verhoutumaan huiviin, ja luterilaista elämää eläneen kääntymään muslimiksi? Miten alunperin irakilainen Hussein Al-Taee kokee elämän muslimina Suomessa?

Suomessa elää noin 40 000 islaminuskoa tunnustuvaa. Tulevaisuudessa muslimien määrä tulee maahanmuuton ja käännynnäisten myötä kasvamaan.

Vaikka Suomessa on asunut muslimeja 1800-luvulta lähtien, ovat maailman toiseksi suurimman uskonnon tavat ja perinteet monelle vieraita.

Haastattelussa Heidi Honkanen kertoo, kuinka kääntyi islaminuskoon. Heidin mielestä median antaman kuvan takaa löytyy hyviä ja kauniita ajatuksia. Esimerkiksi Islamin uskonnollisissa teksteissä mies ja nainen ovat tasa-arvoisia.

Hussein Altair tuli Suomeen 90-luvun puolivälissä pakoon Saddamin vainoja. Hussein kertoo miltä tuntuu kun Saddam Hussein on saatu kiinni. Altair pohtii myös onko Suomessa helppoa toteuttaa islaminuskoa ja kertoo niistä vaikeista asioista, joita Suomessa muslimina kohtaa.

Teksti: Emilia Kemppi

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto