Hyppää pääsisältöön

Kauhukomedia kaupunginvaltuustosta

Kunnallispolitiikkaa luulisi kaikkeuden kuivimmaksi näytelmän aiheeksi. Mutta se on väärä luulo. Susanna Kuparisen Ylioppilasteatteriin ohjaaman Valtuusto III:n aikana lävitseni virtasi pelkoa, epäuskoa, vihaa. Ja ihailua, lämpöä, suorastaan rakkautta nuoria esiintyjiä kohtaan. Valtuusto taitaa olla merkittävintä, hulluinta ja tosinta teatteria mitä olen nähnyt.

Martina Myllylän näyttelemä Pia Pakarinen tekee koulukierrosta.Näin trilogian ykkösosan kaksi vuotta sitten, kakkonen jäi ikävä kyllä väliin. Ensimmäisen osan päähenkilö oli apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen. Nyt keskiössä on kaupunginjohtaja Jussi Pajunen. Käsittelyssä ovat niin kuuluisat lakkautuslistat, Palmian kalapuikot kuin Pajusen nuoruudenpössyttelytkin.Valtuutetut yrittävät ottaa kantaa Pajusen visioihin epätietoisina siitä, onko kaupungilla rahaa vai ei. Mihin rahaa kuluu? Mihin rahaa pitäisi käyttää? Mistä voi ottaa pois? Mikä on järkevää? Mikä on oikein?

 Valtuusto III on tutkivaa journalismia, ja se on kauhukomediaa. Kauhu syntyy siitä, että kaikki kuultu on totta. Repliikit kun on poimittu valtuustojen keskustelupöytäkirjoista. Epäuskoinen nauru kumpuaa siitä – että kaikki kuultu on, todellakin, totta. Kaikki puolueet saavat höykytyksestä osansa.

YT:läiset näyttelevät hurjalla antaumuksella, roiskien esiin tyypin toisensa perään. Minuun kolahtivat erityisesti Jari Hanskan nuiva Korpinen, Jani Nikulaisen ”kaikki demarit”, ja Martina Myllylän ylevä Laura Kolbe. Ylimääräisen säväyksen Myllylä-Kolben runollisiin, lauluun kohoaviin kohtauksiin toi se, että ihka oikea Laura Kolbe istui katsomon eturivissä.

Näytelmä loppuu Talin golfkentällä tehtyyn videoon. YT:n porukka marssii kentälle lapiot olalla ja merkkaa palan ihanasta vihreästä nurmesta kepein ja köysin. Sinne nimittäin mahtuisi vuokra-asuntoja! Keltaneuleisten golffareiden tuohtumus tiivistyy erään heistä tokaisuun: ”Maksaisitte itse omat kulunne”. Katsomo räjähti nauruun, sillä hetkeä aiemmin meille oli kerrottu, että pienen eliittiseuran alueesta maksama vuokra kattaa vain vähäisen osan harrastetoiminnan helsinkiläisille aiheuttamista kustannuksista. Yksinkertaistusta tai populismia ehkä, mutta toimii!

Toimittajana täytyy sanoa, että esitys aiheutti pienoisen ammatillisen kriisin. Mikseivät ammattitoimittajat tee yhtä rohkeita ja ronskeja raportteja politiikan tekijöistä, mekanismeista, syistä ja seurauksista? On jotenkin kauheaa, että täytyy mennä harrastajateatteriin saadakseen tunteita ja ajatuksia ravistavaa tietoa siitä, miten tätä kaupunkia hoidetaan.

Tätä kirjoittaessani Valtuustoa esitetään Ylioppilasteatterissa viimeistä kertaa. Toivon, että mahdollisimman moni näki esityksen. Ja toivon, etteivät ohjaaja Kuparinen ja näyttelijänsä jätä vallanpitäjiä jatkossakaan rauhaan.

 

Valtuusto III. Ohjaus Susanna Kuparinen, dramaturgia Ruusu Haarla. Käsikirjoitus Susanna Kuparinen, Ruusu Haarla, Ari Lahdenmäki ja työryhmä. Ohjaajan assistentti: Olga Palo. Lavalla Mirka Aitonurmi, Jari Hanska, Vesa Heikkinen, Katariina Jumppanen, Tuomas Kokko, Lauri Mattila, Martina Myllylä, Jani Nikulainen ja Piia Peltola. Musiikki Kerkko Koskinen, lavastus Akse Pettersson, valot Valtteri Mastola, puvustus Saara Ryymin, äänisuunnittelu Samuli Lehto, videot Konsta Väänänen.

Penkkitaiteilija

  • Nelli Ruotsalainen puhuu runoissaan suunsa puhtaaksi patriarkaatista

    Nelli Ruotsalaisen teos kisaa Tanssivasta karhusta.

    Nelli Ruotsalaisen esikoisteos on suorapuheinen kuvaus sukupuolirooleista ja niistä vapautumisesta. Omaelämäkerrallisissa runoissa henkilökohtaisesta kasvaa poliittista. Täällä en pyydä enää anteeksi on ehdolla tämänvuotisen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi.

  • Kertovatko suomalaiset rivot paikannimet enemmän nimien keksijöistä kuin itse paikoista?

    Suomen paikat on nimetty käyttäjien kokemuksien perusteella.

    Suomessa on 2944 paska-sanan sisältävää paikannimeä. Rivot paikannimet hihityttävät tai närkästyttävät kartanlukijoita. Miksi sukupuolielimet ja eritteet ovat olleet niin yleisesti nimeäjien käytössä? Paikkojen nimeäminen on perustunut yleensä joko kuvailemaan mitä ko. paikka muistuttaa muodoltaan, sen käyttökelpoisuuteen tai johonkin vahvaan kokemukseen paikassa.

  • Avaruusromua: Kuunnellaan jääleinikkiä!

    Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit?

    Onko kasveilla sielu? Muun muassa tätä pohti antiikin filosofi Aristoteles, ja oli sitä mieltä, että ei. Ei ole. Kasvit ovat kyllä eläviä, mutta eivät samalla tavoin kuin eläimet tai me ihmiset. Kasvit elävät erilaista elämää, selitti Aristoteles, ja puhui kasvisielusta ja sen luonteesta. Suomalainen Band of Weeds tekee musiikkia kasvien äänistä. Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit nuokkuesikko ja jääleinikki? Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri