Hyppää pääsisältöön

Puun veistäjä Mauno Hartman

"Minä sanoin: tuokaa minulle sata kuivaa seinähirttä, ja ne tuotiin kuorma-autolla kahdessa erässä. Minä rakastin niitä hirsiä moottorisahalla, kirveellä, hirveydellä..."

Kuvanveistäjä, professori Mauno Runar Hartman (1930–2017) aloitti taideopintonsa Ateneumissa v. 1950. Nelivuotisen ns. klassisen koulutuksen jälkeen hän suuntasi ulkomaille 1957.

Hartman opiskeli ja työskenteli ensin Italiassa 2,5 vuotta, sitten lyhyemmän ajan Kreikassa. Siellä oli mahdollisuus kokeilla erilaisia materiaaleja, työmuotoja ja metodeja. Tutuiksi tulivat niin marmorin veistäminen kuin hitsaaminenkin ja juottaminen.

Kaiken tämän läpikäyminen loi pohjaa kansainvälisyydelle, jota varsinkin Italian aika korosti. Sitä hän oli lähtenyt ulkomailta hakemaan.

Noihin vuosiin sisältyi matkoja Turkkiin, Syyriaan, Libanoniin, Egyptiin ja Sudaniin. Palattuaan Suomeen Hartman tajusi oman maan alkuperän, puun, metsät, rakennukset, ladot - kaiken mikä meille on tullut puun myötä.

Kun Hartman näki Turun liepeillä laudoista riisutun hirsitalon, hän sanoi purkajille: "Ostan sata hirttä!" Sinä hetkenä hän luopui suunnitelmastaan matkustaa Amerikkaan. Asunto löytyi vanhasta huvilasta, työhuone sikalasta. Vieressä oli meri.

"Se tarttui minuun heti, vuosi oli 1960. Hirsistä se alkoi", Hartman kertoo elokuvassa. Perinteistä hänen moderneissa puukonstruktioissaan on, ettei niissä ole käytetty lainkaan nauloja. Rakenteet on liitetty yhteen puutapein ja -kiiloin.

Vuonna 1981 Hartman oli voittanut kansainvälisen pienoisveistosnäyttelyn Budapestissa. Sen johdosta hänet kutsuttiin sinne kolme vuotta myöhemmin pitämään näyttelyä sekä osallistumaan veistoskilpailun juryyn. TV2:n kuvausryhmä seurasi näyttelyyn valmistautumista sekä näyttelyn pystyttämistä ja avaamista Unkarin pääkaupungissa.

Teksti: Eeli Aalto & Jukka Lindfors

Tietolaatikko

Ohjaaja Eeli Aalto muistelee Mauno Hartman -dokumentin tekoa: "Budapest oli täynnä Trabantien pakokaasuja, ne näkyvät kaupunkikuvissa. Meitä vietiin mustalla limusiinilla minne vain MINÄ, suuri ohjaaja viittasin. Olimme näyttäneet yhdysmiehellemme, Unkarin television tuottajalle Ákos Róbertille elokuvamme Alpo Jaakolasta. Hän meni aivan sekaisin ihastuksesta ja sanoi, etteivät he voi kuvitellakaan tällaisen tekemistä. Seuratessaan kuvauksiamme hän ihmetteli, etten karjunut kuvausryhmälle."

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto