Hyppää pääsisältöön

Jorma Uotinen ohjaa

Helsingin kaupunginteatterissa Jorma Uotinen ei viihtynyt johtajan pöydän takana, vaan loi tanssiryhmälleen koko ajan merkittäviä koreografioita. TV2:n ryhmä seurasi B 12 -produktion syntyä vuonna 1988.

Tietolaatikko

Jorma Uotinen toimi Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmän taiteellisena johtajana 1982-1991.

"Se, mihin tanssiteatterissa on alistuttava, on liikkeen kontrolli. Kontrollin on ulotuttava liikkeen millimetreihinkin", Jorma Uotinen kirjoitti teoksessaan The Art of Dance vuonna 1985. Hän kuului tuolloin Helsingin kaupunginteatterin johtotroikkaan yhdessä Kalle Holmbergin ja Jotaarkka Pennasen kanssa.

Tanssiryhmä toimi riippumattomana yksikkönä kaupunginteatterissa. Se sai mainetta ulkomailla ja kiersi esiintymässä useissa Euroopan maissa. Johtajakautenaan Uotinen loi ryhmälleen 16 koreografiaa. Suosituimpia olivat Loputon arvoitus (1982), Kalevala (1985), B 12 (1988) ja Ballet Pathétique (1988).

Alice Millerin kirjat "Alussa oli kasvatus" ja "Lahjakkaan lapsen tragedia" olivat lähtökohtana Uotisen tanssiteokselle "B 12 - alussa oli kasvatus". Oheinen elokuva seuraa produktion harjoituksia.

Paljon on mennyt pieleen ennenkuin ihmisparka joutuu suljetulle osastolle. Elämisen mahdollisuudet ovat kaventuneet olemattomiin. "B 12" on arkisen realistinen sairaalasänkyineen ja yöastioineen, harhoineen ja itsemurhineen. Samalla se kuitenkin astuu tanssin keinoin toiseen todellisuuteen - salattuun ja sisäiseen.

Tanssiteatterin "repliikit" syntyvät vuorovaikutuksessa Uotisen ja tanssijoiden kanssa. Kun Uotinen ohjaa esimerkiksi Sami Saikkosen soolon itsemurhan toteutuksesta tai hääkohtauksen, on pakko uskoa ja ymmärtää, että se tapahtuu kontrolloidusti - millimetrin tarkkuudella.

Valotaiteilija Claude Naville nähdään kiinteästi mukana harjoituksissa. Musiikin B 12:ta varten sävelsi Serge Aubry. Maailman ja samalla Suomen ensi-ilta oli 3.3.1988 Itäkeskuksen monitoimitalossa Helsingissä.

Teksti: Eeli Aalto ja Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto