Hyppää pääsisältöön

Ksylitoli valloitti maailman Turusta käsin

Professori Arje Scheinin aloitti keväällä 1970 yhdessä Kauko Mäkisen kanssa käytännön kokeet ksylitolin vaikutuksista. Nykyisin ksylitoli ehkäisee hampaiden reikiintymistä liki jokaisessa maailman maassa.

Ksylitoli kemiallisena aineena löydettiin jo 1890-luvulla, mutta sen hammasterveydelliset vaikutukset todennettiin vasta 1970-luvun Suomessa. Turun yliopiston Hammaslääketieteellinen laitos käynnisti vuonna 1970 Turun Sokeritutkimukset, joiden tavoitteena oli löytää sokerille uusia luonnollisia vaihtoehtoja.

Vuodelta 1975 peräisin olevassa audiossa Lauri Vettenranta haastattelee professori Arje Scheininia. Scheinin kertoo kuinka koivusokeria on testattu makeutusaineena ja kuinka sen käyttö vaikuttaa suun hyvinvointiin. Kokeet osoittivat, että kariesta esiintyi huomattavasti vähemmän koivusokeria saaneella koeryhmällä.

Koivusokerin tuottamisen kerrotaan olevan kallista ja suurtuotantoon ei vielä vuonna 1975 nähdä mahdollisuutta sillä yhden koivusokeritonnin valmistamiseen joudutaan käyttämään 40-50 kuutiometriä koivuhaketta.

Vuotta myöhemmässä uutisessa suomalaisten ksylitolin tuottajien tavoitteena on päästä jopa 10 000 tonnin vuosituotantoon muutaman vuoden kuluessa.

Vuoden 1988 lokakuussa valmistui Ylivieskassa toteutettu ksylitolin käytön kenttätutkimus. Tutkijana oli hammaslääketieteen lisensiaatti Pauli Isokangas. Tutkimuksen ensimmäinen osa valmistui 1985 jolloin todettiin, että ksylitolin käytöllä oli myönteinen vaikutus pitkällä aikavälillä lasten hampaisiin. Vuoden 1988 tutkimus toi lisänäyttöjä reikiintymisen vähenemiseen, kun ksylitolipurukumia syötiin säännöllisesti.