Hyppää pääsisältöön

John Lennonin haastattelu 1965

John Lennon.
John Lennon. Kuva: BBC / Yle kuvapalvelu. John Lennon

Beatles-yhtyeen älypää ja toinen lauluntekijä John Lennon saatiin vuonna 1965 Yleisradion Kaleidoskooppi-ohjelman haastateltavaksi Help-elokuvan filmauksen aikaan.

Haastattelun tekijä Hilkka Kantelinen työskenteli 1960-luvulla au pairina Englannissa. Hän hankki lisätuloja Iskelmä-lehden ja Yleisradion pop-kirjeenvaihtajana haastatellen monia aikakauden tähtiä.

Lennonilta, kuten muiltakin Beatleilta, tiedustellaan mm. keitä ovat heidän todelliset ystävänsä ja miten he suhtautuvat faneihin ja siipeilijöihin. John Lennon vakuuttaa, ettei hänen tarvitse käyttää valeasua poistuessaan kotoaan.

Lennonilla ei ole vielä bändiuran jälkeisiä suunnitelmia. Kun haastattelija ehdottaa siirtymistä televisioon, hän ihmettelee mitä siellä tekisi.

Lennonilla ja Paul McCartneyllä on myös musikaalisuunnitelmia, mutta ei aivan lähitulevaisuudessa. Filmin jälkeen seuraisi muutama viikko lomaa, mutta sen jälkeen odotti Euroopan ja Amerikan kiertue.

Tietolaatikko

John Lennon syntyi Liverpoolissa 9.10.1940. Kirjassaan "John Lennon panee omiaan" (In His Own Write, 1965) hän kertoo tapahtumasta: "Minä ynnyin yhdeksäs okaluuta 1940 jolloin nastilaiset taisivat vielä pomittaa meitä Aatolk Hipelin johdolla (sillä oli niitä vain yksi). No mä jäin kuitenkin kenkiin. Kävin jotakin koloa Livöpuulissa. Ei siitä mitään tullut, vaikka Täti imettelikin. (Suom. Anselm Hollo)

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto