Hyppää pääsisältöön

Erotiikkaa etsimässä Kajaanissa

Kajaanin Runoviikolla 1988 päätettiin kokeilla, kuinka erotiikka toimisi sanoin ja sävelin suomalaisessa kulttuurimaisemassa. Voitaisiinko meillä näistä asioista puhua ja ilmaista niiden oikeilla nimillä?

Tietolaatikko

Pää räjähtää. Euthanasia (säv, sov) - Jarkko Martikainen (san). Es. Euthanasia.
Lyyrinen laulu (= Liritsheskaja). Vladimir Vysotski (säv, alkup. san) - Kaj Chydenius - Jyrki Niemi. Es. Kiti Neuvonen.

Alfred Kinsey oli 1950-luvun tienoilla räjäyttänyt maailmalle tiedot siitä, kuinka amerikkalaiset miehet ja naiset harjoittavat seksiä. Tällaistako se onkin, näinkö sitä tehdään, näinkö siitä kerrotaan ja kirjoitetaan?

Elina Haavio-Mannila oli 1988 julkaissut tutkimuksensa "Työpaikan rakkaussuhteet". Hän käynnisti niihin aikoihin Osmo Kontulan kanssa laajat tutkimukset suomalaisten seksikäyttäytymisestä. Suurta huomiota herättänyt kirja "Suomalainen seksi" ilmestyi 1993.

Koko 1970-luku olikin äherretty poliittisten sanojen ja laulujen kimpussa. Nyt oli jonkin muun vuoro.

Sana ja Sävel -tapahtuman panelissa Haavio-Mannila hauskutti yleisöä kertomalla johtajien ja heidän sihteeriensä rakkausmetkuista. Vain toimittajat panivat Haavio-Mannilan mukaan paremmaksi siinä asiassa.

Psykologi Esa Sariola painotti erotiikan viihtyvän parhaiten fantasian ja mielikuvituksen maailmoissa. Käytännön toteutukset jäävät enimmäkseen tekemättä. Marja-Leena Haapanen kuvaili kokemustaan siitä, miten hänen naiseutensa puhkeaminen tukahdutettiin.

Kun joku yleisöstä kritikoi asioiden puhki puhumista, runoilija Jarkko Laine tarttui runokuvaan, kuinkas muuten. Puhua puhki, Laine totesi, sopii hyvin eroottisen keskusteluun.

Laulu- ja runoillassa "Minä rakastan sinua kuunkierron verran" Kiti Neuvonen lauloi lumoavasti, eikä Kajaanin omaa Euthanasiaakaan unohdettu.

Pohjoisessako muka lempi ei leisku? Vastavalossa-runoillassa Maija-Leena Ervasti oli siitä kyllä eri mieltä. Minna Palokangas ja Mikko Hammaren tanssivat Liisa Tiitisen koregrafioimassa tanssiesityksessä "Hiekkaa".

Teksti: Eeli Aalto ja Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto