Hyppää pääsisältöön

Hurmaamisen viisi askelta

Hurmaamisen viisi askelta

Se, että nainen tekee aloitteen tuttavuuteen, on harvinaista ja saa miehiltä hyvää vastakaikua. Kumpi tahansa aloitteen tekeekin, hurmaaminen on kuitenkin taito, johon pätevät selvät säännöt sekä miehille että naisille.

 

 



 

1. Hymyile
Ilme on tärkeä ja viestii asenteestasi pitkänkin matkan päähän. Hymy osoittaa sinun olevan avoin lähestymiselle.

2. Valitse miehesi/naisesi ja pidä hänestä kiinni
Toisen ihmisen kiinnostus on imartelevaa. Jos mies/nainen aistii, että yrität muitakin samaan aikaan, olet jo menettänyt pelin.

3. Kuuntele
Kiinnostu aidosti ja kuuntele, mitä kiinnostuksesi kohde sanoo – anna hänen tuntea itsensä tärkeäksi sinulle. Älä avaudu heti omista huolistasi, sillä kukaan ei halua juuri tapaamansa tuttavuuden ongelmia harteilleen.

4. Älä ole liian julkea
Liika flirttailu tai liian julkeat jutut pelottavat ja saavat toisen lätkäisemään Helpon naisen tai Helppoheikin-leiman otsaasi. Sen jälkeen olet hänelle arvokas korkeintaan yhtä tehtävää varten. Omien fyysisten avujen esitteleminen on turhaa – anna kiinnostuksesi kohteen huomata ne ihan itse.

5. Luota itseesi
Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos aloitteesi menee mönkään? Sopivasti itsevarma nainen/mies on monen mielestä seksikäs ja mielenkiintoinen. Varo kuitenkin heittäytymästä liian ylimieliseksi tai omahyväiseksi! Omasta ihanuudestaan sokeutuneet ihmiset eivät herätä kenenkään syviä tunteita.


Lue myös: Miten mies isketään?


Onko sinut hurmattu, menestyksellä? Sen lisäksi, että kokeilee suunniteltua hurmaamista, voidaan mukaan tarvita myös hitunen hyvää onnea. Onko sattumalla on ollut osuutta sinun hurmaantumisissasi?


Linkit:

Linda Lappalainen

  • Keskustele tässä Stockmannista

    Selviääkö Stockmann?

    Näin joulukaupan aikaan on hyvä kysyä, miten käy tavarataloista perinteisimmälle – 157-vuotiaalle Stockmannille. Viime vuodet on tehty tappiota. Onko tavaratalojen aika ohi? Mikä maksaa? –ohjelman vieraana Stockmannin uusi toimitusjohtaja Jari Latvanen.

  • Keskustele autovalinnoista

    Mikä on vähäpäästöisin auto?

    Mitä ajatuksia sinulla on siitä, millainen auto kannattaisi valita liikenteen päästöjen vähentämiseksi? Onko sinulla omakohtaista kokemusta esimerkiksi sähköautosta tai biokaasuautosta? Haluaisitko kysyä jotain vähäpäästöisistä autoista?

  • Viihdetaiteilija Arja Koriseva elää unelmaansa todeksi

    Iskelmämusiikki kulkee perintönä Arja Korisevan suvussa.

    Monipuolinen viihdetaiteilija Arja Koriseva haluaa edelleen kehittää itseään laulajana ja syventää osaamistaan. Viihdemusiikin ja kirkkokonserttien sekä musikaalien tähtenä kolme vuosikymmentä Suomea kiertänyt laulaja rakastaa yleisöjään ja kokee tekevänsä kutsumustyötä.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Elämä

  • Kalevala on fantasiakirjallisuutta, jopa scifiä – tule mukaan Lukupiiriin keskustelemaan teoksen erilaisista tulkinnoista!

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 7.12. klo 19!

    Kalevalassa taotaan kultainen nainen sekä onnea ja varallisuutta tuottava ihmeellinen Sampo. Eepoksessa on kyse siitä, mihin ihminen ja ihmisen teknologia pystyvät. Toisaalta se on myös magian ja shamanismin kuvausta. Ehkä juuri näistä syistä Kalevala on villinnyt metallimuusikoita ja J. R. R. Tolkienia. Kalevalaa on tulkittu monin eri tavoin.

  • Keskustele tässä Stockmannista

    Selviääkö Stockmann?

    Näin joulukaupan aikaan on hyvä kysyä, miten käy tavarataloista perinteisimmälle – 157-vuotiaalle Stockmannille. Viime vuodet on tehty tappiota. Onko tavaratalojen aika ohi? Mikä maksaa? –ohjelman vieraana Stockmannin uusi toimitusjohtaja Jari Latvanen.

  • Keskustele autovalinnoista

    Mikä on vähäpäästöisin auto?

    Mitä ajatuksia sinulla on siitä, millainen auto kannattaisi valita liikenteen päästöjen vähentämiseksi? Onko sinulla omakohtaista kokemusta esimerkiksi sähköautosta tai biokaasuautosta? Haluaisitko kysyä jotain vähäpäästöisistä autoista?

  • Viihdetaiteilija Arja Koriseva elää unelmaansa todeksi

    Iskelmämusiikki kulkee perintönä Arja Korisevan suvussa.

    Monipuolinen viihdetaiteilija Arja Koriseva haluaa edelleen kehittää itseään laulajana ja syventää osaamistaan. Viihdemusiikin ja kirkkokonserttien sekä musikaalien tähtenä kolme vuosikymmentä Suomea kiertänyt laulaja rakastaa yleisöjään ja kokee tekevänsä kutsumustyötä.

  • Keskustele tässä Suomen taloushistoriasta

    Suomen talouden tarina nälkämaasta hyvinvointivaltioksi

    Sata vuotta sitten Suomi oli osa Euroopan köyhää periferiaa, ja vielä 1970-luvun taitteessa yli satatuhatta suomalaista muutti paremman toimeentulon perässä Ruotsiin. Miten Suomi kuroi kiinni Euroopan rikkaimmat valtiot?

  • Kuvataiteilija Tuula Lehtisen kukkamerimosaiikki lohduttaa ja ilahduttaa sairaalan seinässä Tukholmassa

    Sairaalaympäristössä Tuula Lehtisen kukat lohduttavat.

    Kuvataiteilija Tuula Lehtisen kuusi kerrosta kattavan kukkameriaiheinen mosaiikkiteos viestii luottamuksellisuutta. Danderydin sairaalan seinään kiinnitettyjen mosaiikkipalasten värit ja paikat määriteltiin tarkkaan etukäteen tietokoneohjelmalla. Tampereelle Finlaysonin Pikkupalatsiin ja uintikeskukseen tehdyt suuret mosaiikkityöt olivat vaativia, mutta mikään muu aikaisempi työ ei ole ollut näin haastava.

  • Toivo runoa, jolla muutetaan maailmaa

    Mikä on sinun runotoiveesi?

    Tämän runon haluaisin kuulla -lähetys nostaa liput liehumaan ja banderollit hulmuamaan. Nyt toivotaan runoja, joilla muutetaan maailmaa! Runo katsoo tulevaisuuteen. Se voi ottaa kantaa, muuttaa maailman kauniimmaksi, hauskemmaksi tai ymmärrettävämmäksi. Millä runolla sinä haluaisit maailmaa muuttaa? Lähetyksen vieraana on rap-artisti Paleface.

  • Keskustele tässä kasvisruoasta!

    Onko kasvisruokabuumi tulossa?

    Ruoka on paitsi välttämättömyys, myös asia, joka herättää välillä voimakkaitakin tunteita. Kasvisten syöminen lisääntyy – ja Pellervon taloustutkimus ennakoi, että lihan kokonaiskulutus on kääntymässä laskuun tänä vuonna. Joko voidaan puhua kasvisruokabuumista? Millaisia uusia liiketoimintamahdollisuuksia elintarviketeollisuudessa nähdään kasvisbisneksessä?

  • Arto Rastas - keittiömestari, joka ei osannut sanoa ei

    Kun rovaniemeläispojasta mm-kokki tuli.

    Keittiömestari, ravintoloitsija Arto Rastas piirsi aikoinaan itselleen aikajanan siitä miten hänen uransa pitäisi edetä kunnes hän täyttää 40 vuotta. Nyt 40-vuotiaana katsoessaan taaksepäin 25-vuotista uraansa hän toteaa, että se on mennyt lähes suunnitelman mukaan - vahingossa.