Hyppää pääsisältöön

Metsämyyrä on tehokas lisääntyjä

Metsämyyrä lintujen talviruokinnalla.
Metsämyyrä lintujen talviruokinnalla. Kuva: Risto Salovaara/Yle Metsämyyrä lintujen talviruokinnalla. Kuva: Yle/ Risto Salovaara metsämyyrä,jyrsijät,myyrät,nisäkkäät

Metsämyyrä on metsäpäästäisen ohella Suomen runsaslukuisin nisäkäs. Se on levittäytynyt myös laajalle muuhun Eurooppaan sekä Aasiaan.

Tietolaatikko

  • Metsämyyrällä (Clethrionomys glareolus) on punaruskea turkki, ja pituudeltaan aikuinen myyrä on noin 10 senttimetrin mittainen
  • Sen hännän pituus on noin puolet ruumiin pituudesta
  • Kantaa usein Puumala-virusta, joka aiheuttaa myyräkuumetta

Nimensä mukaisesti metsämyyrä elää metsissä. Se syö marjoja, sieniä, siemeniä ja ruohoa - apilanlehtikin häviääkin nopeasti myyrän suuhun - mutta myös jäkälät ja hyönteiset maistuvat sille. Metsämyyrä kaivaa siemenet oravan tapaan kävyistä, mutta myyrän syöntijälki on sileä toisin kuin oravan. 

Metsämyyrä on luultua ketterämpi

Vikkelä metsämyyrä kiipeää ja hyppii ketterästi ja voi kipaista korkeallekin puuhun makoisaa käpyä hakemaan. Metsämyyrän lisääntyminen ajoittuu yleensä huhtikuusta syys-lokakuuhun, vaikkakin kausi voi pidentyä silloin, kun ruokaa on tarjolla runsaasti. Suotuisissa oloissa laji voi lisääntyä läpi vuoden. Metsämyyrällä voi olla kahdesta neljään pesuetta kesässä, ja alkukesän poikaset voivat nekin lisääntyä jo loppukesällä. Myyräkannat kuitenkin vaihtelevat suuresti, yleensä noin neljän vuoden sykleissä.

Metsämyyrä aiheuttaa ihmisille päänvaivaa kahdestakin syystä. Syömällä puuntaimien kuorta se heikentää metsänviljelyn tuloksia. Metsämyyrä on Puumala-viruksen levittäjä. Tämä virus aiheuttaa ihmisille myyräkuumeeksi kutsutun taudin, joka voi olla hyvin vaarallinen. Kovan kuumeen aiheuttamaa virustautia esiintyy runsaina myyrävuosina tavallista enemmän. 

Perustuu ohjelmaan: Riston luontokoulu

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Opettajalle

  • Miehulainen, rieska, äänenkauna – testaa, tunnistatko Agricolan keksimät sanat!

    Mitä tarkoittavat rupeemus, huonollisuus ja vertaveli?

    Mikael Agricolan päivää vietetään 9. huhtikuuta. Agricola keksi suomen kieleen tuhansia sanoja, joista suurin osa on edelleen käytössä; esimerkiksi hallitus, isänmaa, omatunto ja raatihuone. Mutta monet ovat unohtuneetkin: arvaatko, mitä tarkoittavat nämä Agricolan keksimät, sittemmin kielestä kadonneet tai merkitykseltään muuttuneet sanat?

  • Vappu on kevään, työn ja ylioppilaiden juhla

    Vappua on vietetty jo 700-luvulla Saksassa.

    Vappu vietetään 1. toukokuuta. Se merkitsee useimmille iloista karnevaalijuhlaa kevään tulon kunniaksi. Se on myös työväen ja ylioppilaiden juhlapäivä. Vappu, suomalaisen työn päivä, on virallinen liputuspäivä.

  • Ihminen

    Ihmiset hahmottavatmaailmaa aistien välityksellä.

    Ihmiset hahmottavat ja ymmärtävät maailmaa aistien välityksellä. Jos jokin aisteista ei toimi, muut aistit pyrkivät korvaamaan sen. Ihmisen perusaistit ovat näkö-, kuulo-, haju-, maku- ja tuntoaisti. Miten ne toimivat? Entä miten sydän toimii? Millainen on keuhkojen rakenne? Ja kuinka mahalaukku mahtaa toimia?

  • Luontoa harrastamaan

    Suomen luonnosta voi nauttia monin tavoin.

    Suomessa edellytykset luonnon havainnointiin ja harrastamiseen ovat hyvät. Meillä on esimerkiksi laajat jokamiehenoikeudet, joista monissa maissa voi vain haaveilla.

  • Solubiologia

    Kaikki elämä maapallolla muodostuu soluista. Pienimmät eliöt koostuvat vain yhdestä solusta. Ihmisen keho sisältää miljardeja soluja, jotka ovat erilaistuneet kudoksiksi. Solun toimintaa ohjaa sen tumasta löytyvät DNA-molekyylit. Geenit ovat DNA:n osia joiden perusteella solun työkalut ja rakennusaineet, proteiinit, valmistetaan.

  • Avaruus

    Miten planeetat ovat syntyneet? Miten Maan ja Kuun liikkeet vaikuttavat vuorokaudenaikoihin ja vuodenaikoihin? Tutustu myös lähemmin aurinkokuntaan ja havainnoi taivaalla näkyviä valoilmiöitä sekä ammenna tietoa tähtitieteen historiasta.

  • Elinympäristöt

    Millaisia lajeja elää suolla, millaisia taas metsässä? Näillä sivuilla voit katsella ja kuunnella ohjelmia suomalaisista metsä- ja suotyypeistä. Tutustu myös keväiseen saaristoon ja kaupunkiin elinympäristönä.

  • Hyönteiset ja muita selkärangattomia

    Tiesitkö, että muurahaiset pitävät kirvoja kotieläiminään? Entä montako jalkaa tuhatjalkaisella todellisuudessa on? Tutustu näihin ja moniin muihin Suomen luonnossa eläviin pikku ötököihin.

  • Kalat, matelijat ja sammakkoeläimet

    Suomessa elää kolme sammakkolajia

    Melkein kaikki suomalaiset tunnistavat ahvenen, mutta tiedätkö miltä näyttää nieriä tai kuha? Vakituisesti vesissämme uiskentelee noin 70 kalalajia, joista 20 lajia on kalastajan melko helppo saada pyydettyä. Suomessa elää vakinaisesti kolme sammakkolajia rupikonna, sammakko ja viitasammakko. Sammakkoeläimet ovat vaihtolämpöisiä ja ne tulevat toimeen sekä maalla että vedessä.

  • Kasvit ja sienet

    Kasvit mahdollistavat nykyisen kaltaisen elämän maapallolla tuottamalla fotosynteesissa happea. Ne ovat monesti myös koko ravintoketjun perusta. Sienet ovat tärkeitä hajoittajia, joista monet muut kasvit ovat riippuvaisia.

  • Linnut

    Mikä se oli, vilahti niin nopeasti? Millainen nokka, minkämuotoiset siivet, entä väritys? Lintuja on kaikkialla, tarkkaile niitä. Aina ei edes tarvitse tunnistaa lajia, kun voi päätellä paljon niiden elämästä ja elintavoista.

  • Luonnontieteet

    Kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa Yle Oppimisen netissä.

  • Luontoa harrastamaan

    Suomen luonnosta voi nauttia monin tavoin.

    Suomessa edellytykset luonnon havainnointiin ja harrastamiseen ovat hyvät. Meillä on esimerkiksi laajat jokamiehenoikeudet, joista monissa maissa voi vain haaveilla.

  • Nisäkkäät

    Tiesitkö että, hirvi oli vähällä kuolla Suomesta sukupuuttoon liiallisen metsästyksen takia? Tai piisamin olevan kotoisin Pohjois-Amerikasta. Oppimisen sivustolla tutustut näihin ja moniin muihin Suomen luonnossa eläviin nisäkkäisiin.

  • Solubiologia

    Kaikki elämä maapallolla muodostuu soluista. Pienimmät eliöt koostuvat vain yhdestä solusta. Ihmisen keho sisältää miljardeja soluja, jotka ovat erilaistuneet kudoksiksi. Solun toimintaa ohjaa sen tumasta löytyvät DNA-molekyylit. Geenit ovat DNA:n osia joiden perusteella solun työkalut ja rakennusaineet, proteiinit, valmistetaan.

  • Sää ja ilmasto

    Ilmaston ja sään havainnointi

    Säähän vaikuttavat auringon säteily sekä maanpinnan ominaisuudet kuten vesistöt ja vuoristot. Säähän liittyviä ominaisuuksia ovat muun muassa lämpötila, ilmankosteus, ilmanpaine ja tuulen nopeus. Säätä ei ole varmuudella aivan helppo ennustaa, sillä se saattaa muuttua hyvinkin nopeasti. Ilmasto taas saadaan selville, kun tehdään pitkän ajan kuluessa säännöllisiä säähavaintoja.

  • Yhteinen ympäristö

    Yhä useampi ympäristöön liittyvä kysymys on maailmanlaajuinen. Myös vastuu maapallon tulevaisuudesta on kannettava yhdessä. Kuormitus tarkoittaa luonnonvarojen kuluttamista ja jätteen tuottamista. Kestävän kehityksen tavoitteleminen vaatii näiden molempien vähentämistä.