Hyppää pääsisältöön

Tietoisku: Turvallista arkea

Hyväkin työpaikka voi olla onnettomuuksille altis. Kaikkia riskejä ei voida koskaan poistaa, vaikka työturvallisuuteen olisi kiinnitetty erityistä huomiota.

Vuonna 1969 valmistuneessa tietoiskussa korostetaan, että onnettomuuksien varalle kannattaa hankkia riittävät vakuutukset.

Lakisääteiset ja vapaehtoiset vakuutukset turvaavat työntekijää vanhuuden, sairauden tai tapaturman varalta.

Jokainen ihminen on oman onnensa seppä. Siksi kannattaa miettiä, millaista vakuutusturvaa tarvitsee itsensä, perheensä ja omaisuutensa turvaamiseksi, tietoiskussa korostetaan.

Filmissä esitellään huonekalujen valmistusta ja työntekijöiden vapaa-ajan rientoja Askon huonekalutehtailla.

Teksti: Reijo Perälä

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto