Hyppää pääsisältöön

Auervaaran muotokuva

Useita eri nimiä käyttänyt Ruben Oskar Jansson (1906-1964) onnistui huijaamaan omaisuuksia kymmeniltä naisilta ja vakiinnuttamaan suomen kieleen kaikkien tunteman naistenhurmaajaa tarkoittavan käsitteen auervaara.

Ruben Oskar Auervaara, alk. Jansson, on yksi kuuluisimmista suomalaisista rikollisista. Hän halusi esiintyä naistenmiehenä ja seikkailijana, mutta ennen kaikkea hän oli häikäilemätön ja rahanahne rikollinen.

Erotiikasta hän ei ollut lopulta erityisen kiinnostunut, vaikka ihailikin italiaista Casanovaa. Näin on päätellyt rikoshistorian tutkija Timo Kautto, joka kertoo Auervaaran elämäntarinan Ursula Uotisen toimittamassa radiohaastattelussa.

Kuulusteluissa Auervaara ei milloinkaan myöntänyt pettäneensä ketään naista tahallisesti. Raha ja tavara eivät merkinneet paljoakaan, vaan se jännitys, joka tuli kuvioihin jokaisen naisen mukana.

Ruben Oskar jäi toistuvasti rikoksistaan kiinni ja istui peräti 26 vuotta elämästään eri vankiloissa. Vankila ei miestä parantanut, aina vapauden koittaessa astuivat uudet naiset peliin.

Auervaaran uraa viekkaana naistenmiehenä jatkoi 1960-luvulla Pertti Ylermi Lindgren.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto