Hyppää pääsisältöön

Elämää paniikin kanssa ja siitä huolimatta



Suomen Kansallisteatterin pääjohtajan Mika Myllyahon paniikkikohtaukset alkoivat jo lapsuudessa ennen kuin sairautta edes tunnettiin. Sittemmin hän on kirjoittanut omiin kipupisteisiinsä perustuvan näytelmän Paniikki eli Miehiä hermoromahduksen partaalla.

Mika Myllyahon mukaan paniikkihäiriö rajoittaa ja hankaloittaa elämää, mutta se voi olla myös työkalu taiteellisessa työssä.

Se on kuin pommi

"Se on niin kuin pommi. Se on ladattu täyteen tunteita, käsittelemättömiä asioita ja ne on hiljalleen pakkaantuneet yhteen ja sitten odottamatta, yhtäkkiä joutuu tilanteeseen, jossa pommi laukeaa. Ahdas paikka. Tunteet räjähtää ulos, koska niitä on liikaa ja koska niitä on liikaa, tulee sekasotku ja se sekasotku tuntuu kuoleman tunteena, hengenahdistuksena, naamanturtumisena, leijumisena."

(Mika Myllyahon näytelmästä Paniikki)

YLE AkuuttiSiltä tuntuu paniikki. Tunne on tuttu näytelmän kirjoittajalle Mika Myllyaholle, joka on kärsinyt paniikkihäiriöstä lähes koko elämänsä.

– Muistan kauhean vahvasti semmoisen tunteen, kun olin kotona ja äiti tuli varmaan viisi tai kymmenen minuuttia myöhässä kotiin ja siinä ajassa minä sain kauhean slaagin, että äiti on kuollut ja että hän ei enää tule kotiin. Kyllähän äiti sieltä tuli kotiin, mutta se on ensimmäinen sellainen selkeä muisto tunteesta, joka näin jälkikäteen ajateltuna oli paniikkikohtaus. Olin silloin varmaan kuusi-, seitsemänvuotias, muistelee näytelmäkirjailija, ohjaaja ja Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho.

Nimen oireilleen Myllyaho sai vuonna 1987, kun paniikkihäiriödiagnoosi otettiin käyttöön tautiluokituksen uudistamisen yhteydessä.

– Muistan, että silloin vuonna 1987 sain käteeni kirjasen, jossa luki ”paniikkihäiriö”. Luin sitä ja huomasin, että hei, tämähän on kaikki ihan tuttua. Silloin ensimmäisen kerran ymmärsin, mistä oli kyse, ja ymmärsin myös lapsuuttani paremmin, Myllyaho kertoo.

Apua, kuolen tähän paikkaan!

"Yhtäkkiä, aivan kuin ei mistään, tunnen oloni oudoksi. Koitan olla huomioimatta oloa, ennen kuin se yhtäkkiä jo huutaa päässäni ja lujaa. Kuolen tähän paikkaan! Halvaannun, minulta menee taju. Pyörryn ihan kohta. Tukehdun. Nyt loppuu happi. Olen todella sairas. Ja nyt meni käsien ja jalkojen toimintakyky. Apua en voi liikkua. Apua ihan oikeasti nyt kuolen. Jähmetyn. Miksei kukaan huomaa? Olen kuolemassa ja kukaan ei huomaa. Apua!"

(http://paniikki.weebly.com/)

Ensimmäinen paniikki iskee yleensä nuorella aikuisella ja erilaisissa elämän käännekohdissa. Paniikkihäiriöoireiden alkua edeltää usein jokin voimakas elämänmuutos kuten esimerkiksi ihmissuhteen päättyminen, opintojen aloitus, työpaikan vaihto, sairastuminen tai lapsen syntymä. Ensimmäinen kohtaus tulee silti äkkiarvaamatta, ilman välitöntä tunnistettavaa syytä.

YLE AkuuttiJopa joka kolmas ihminen voi saada jossain elämänsä vaiheessa paniikkikohtauksen. Paniikkihäiriötä esiintyy meistä noin 3–4 prosentilla. Taipumus reagoida painetilanteisiin äkillisillä paniikeilla on ainakin jossain määrin perinnöllistä.

Paniikkioireisto voidaan selittää elimistön hälytysjärjestelmän hallitsemattomana toimintana. Ihmisellä, kuten eläimilläkin, on keskushermostossaan valmius paniikkiin eli hälytystilaan, joka on erittäin tarpeellinen ulkoisen vaaran uhatessa. Paniikkireagointi on ongelma silloin, kun se alkaa itseään ruokkimalla tuottaa toistuvia traumaattisia kokemuksia. Todellista ulkoista uhkaa ei edes tarvita, kun hälytystilassa oleva keskushermosto synnyttää ruumiillisia tuntemuksia, jotka se edelleen tulkitsee uhkaaviksi hätäsignaaleiksi, ja hälytystila vain kasvaa.

Ihan kuin maailmani pysyisi kasassa vain jähmettymällä samaan asentoon

"Heräsin eräänä yönä pitkästä aikaa paniikkiin. Halusin nousta ylös ja juosta jonnekin, mutta en kyennyt liikkumaan. Oli pimeää enkä saanut katsettani kohdistettua mihinkään. Olisin halunnut laittaa valot päälle, mutta en pystynyt liikkumaan. Ihan niin kuin maailmani pysyisi kasassa vain jähmettymällä samaan asentoon."

(http://paniikki.weebly.com/)

Toistuessaan paniikkikohtaukset johtavat usein itsetarkkailuun ja perusjännittyneisyyden lisääntymiseen. Tämä saattaa johtaa kauhun kierteeseen, jossa itsetarkkailu ja katastrofimielikuvat lisäävät edelleen ahdistuneisuutta.

– Paniikkihäiriöön liittyy usein väistäytymiskäyttäytymistä eli ihminen ei enää menekään elokuviin, teatteriin tai muihin paikkoihin, joissa uusi kohtaus voisi iskeä. Ihminen hirveän nopeasti alkaa toimiin niin, että alkaa välttää sellaisia paikkoja, jotka omassa mielessä liittyvät paniikkiin. Se on sama asia kuin lapsuudessa: jos jossain on jotain ikävää, niin sinne ei halua mennä, Myllyaho kertoo.

Paniikkihäiriö saattaa näin alkaa salakavalasti rajoittaa elämää. Uhkaavaksi koettujen tilanteiden välttely saattaa aiheuttaa masentuneisuutta, sosiaalista eristäytyneisyyttä ja jopa työkyvyttömyyttä.

YLE AkuuttiYmpärillä elävien voi olla vaikea ymmärtää ihmistä, joka kärsii paniikkihäiriöstä. Miten niin joku ei selviä tavallisesta kauppareissusta tai bussimatkasta?

– Minä itse hermostun, jos joku tulee ja hakkaa selkään, että mitä sinä tuommoisesta, että sinne vaan… Aika usein sanon sellaiselle ihmiselle, että okei, minä harrastan seinäkiipeilyä, anna kun vien sinutkin sinne 50 metrin korkeuteen. Silloin sen tajuaa. Paniikkihäiriössä ihmisellä on ihan sama kokemus esimerkiksi bussissa kuin muilla siellä 50 metrissä, Myllyaho selittää.

Mä oon päättänyt taistella

"Ihan ensimmäinen muisto mulla on lapsuudesta, kun mä menin ihan sekaisin ajatuksesta, että mun vanhemmat kuolevat. Ja mä jään yksin tähän maailmaan. Eniten mä pelkäsin sitä, että mut jätetään jonnekin, unohdetaan. Sit myöhemmin aikuisena, se tunne katosi, mutta ei kokonaan, aina se mörkö on hiippaillut mun selän takana. Jotenkin mä olen vaan päättänyt taistella. Mä en halua antaa periksi."

(Mika Myllyahon näytelmästä Paniikki)

Mika Myllyahon mielestä paniikkitilanteita voi vähitellen oppia hallitsemaan.

– Tietoa pitää hankkia paljon ja sitten on hyvä, jos saa hyvää terapiaa. Terapiassa ei tarvitse lähteä lapsuutta tonkimaan tai pitkään psykoanalyysiin, vaan terapeutit kyllä aika äkkiä kertoo faktat siitä, mihin ihminen reagoi ja mistä syystä. Silloin oppii ymmärtämään paniikin psykofysiikkaa. Tämä tietoisuus on avain seuraavaan askeleeseen, Myllyaho lupaa.

YLE Akuutti– Sitten pitää vain alkaa tehdä töitä oman kropan kanssa ja hengityskin on iso asia. Joskus ihmisten paniikkihäiriö helpottaa jo sillä, että he opettelevat hengittämään oikein – siitä on tehty tutkimuksiakin. Sitten pitäisi alkaa myös hallita omaa itseään ja ajatuksiaan paremmin. Paniikkiin liittyy hirveän vahvasti katastrofiajatukset: ”nyt sattuu jotain, nyt auto tulee, nyt menee ovet kiinni, nyt tämä hissi jää jumiin”, ja niitä tulee koko ajan, sitten alkaa ahdistaa ja ympyrä on valmis. Siihen väliin pitäisi päästä ja ajatella, että no, nämä on vain minun mielikuvitukseni tuotteita.

Myllyahon mielestä on tärkeää kohdata asiat, jotka pelottavat.

– Kognitiivisessa terapiassa tehdään pelottavia asioita monta kertaa; mennään vaikka hissillä monta kertaa niin, että siihen alkaa tottua. Ihminenhän toimii niin, että kun vain menee ja menee monta kertaa, niin siihen alkaa pikkuhiljaa tottua ja unohtaa pelkonsa.

Aina pelottavista paikoista ei edes löydy mitään pelottavaa. Pelko kun kulkee paniikkihäiriössä ihmisen sisällä.

– Siinä saa tehdä oman persoonan kanssa töitä. Paniikkihäiriö on sellainen vamma, että pitää opetella kaikki asiat jotenkin uudella tavalla. Mutta samalla oppii kyllä muutenkin elämästä aika paljon uutta, Myllyaho hymyilee.

Heikkoudesta voi löytää voimaa

"Kun elämä sattuu niin paljon, ettemme enää pysty hengittämään, tajuamme, että juuri näin selviämme. Juuri tässä hetkessä huomaamme, että emme kuole pahaan oloomme. Se ei tapa meitä."

(http://paniikki.weebly.com/)

Mika Myllyahon mukaan paniikkihäiriö rajoittaa ja hankaloittaa elämää, mutta se voi olla myös työkalu taiteellisessa työssä.

YLE Akuutti– Kyllä paniikkikohtaukset tietysti rajoittavat, eihän ne kivoja ole. Toisaalta se on ollut myös moottori Paniikki-nimiselle näytelmälle. Taiteilijallahan on aina joku moottori ja minulla se on tämä herkkyys. Minä reagoin maailmaan säikähdellen.

– Silloin kun on paha olo ja ahdistaa, niin ei se tunnu yhtään voimalta. Ei voi sanoa, että onpa hienoa käydä leffassa kun ei tajua siitä mitään tai onpa kiva käydä etelässä matkoilla, kun on koko ajan paskat housuissa, kuka siitä nyt nauttisi! Mutta toisaalta voihan sitä ajatella, että tulee sieltä etelästä ja kirjoittaakin yhtäkkiä näytelmän miehestä, joka meni etelään ja oli ahdistunut. Woody Allen on hyvä esimerkki siitä, että se on laittanut kaikki neuroosinsa leffoihin ja ne on aika suosittuja, Myllyaho hymyilee.

– Paniikkihäiriö on myös opettanut suhtautumaan lempeämmin ihmisiin. Jos jollain on ahdistusta, niin se on ihan relevanttia.

Toimittaja: TIIA NURMILAAKSO

Lisätty asiasanat ja mobiiliyhteenveto 20.1.2016