Hyppää pääsisältöön

MS-tautiin apua probiooteista



Ruotsalaistutkimuksissa on onnistuttu maitohappobakteerien avulla parantamaan vaikeata autoimmuunisairautta MS-tautia sairastavia hiiriä. Suoliston hyvinä bakteereina tunnetut probiootit saivat laboratoriokokeissa jopa lamaantuneet hiiret uudelleen liikkeelle. Tutkijat uskovat, että hyvistä bakteereista voidaan tulevaisuudessa räätälöidä lääkkeitä.

Probioottien eli maitohappobakteerien vaikutukset MS-tautia sairastavissa koe-eläimissä ovat hämmästyttäviä. Lundin yliopiston tutkijat ovat tehneet hiirikokeita nelisen vuotta, ja tutkimustulokset ovat yksiselitteisiä. Lundin Yliopiston kliinisten tieteiden instituutissa työskentelevä tutkija Shahram Lavasani johtaa MS-sairailla hiirillä tehtyjä kokeita.

– Olemme onnistuneet löytämään keinon hiirien tulehdustilan hillitsemiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että MS-tautia sairastavien hiirien tautioireet hävisivät.

Suolistosta vaikutukset koko kehoon

Immuunipuolustusta säätelevien, niin kutsuttujen regulatoristen T-solujen määrä maitohappobakteereita saaneissa hiirissä lisääntyi. Probiootit näyttäisivät T-solujen välityksellä suoliston lisäksi vaikuttavan kehoon laajemmin, niin aivoihin kuin ääreishermostoonkin. Muutokset koe-eläimissä olivat kolmen viikon probioottikuurin jälkeen silminnähtäviä.

YLE Akuutti– En väitä hiirien parantuneen 100-prosenttisesti, sanoo tutkija Shahram Lavasani. Hiirien oireet kuitenkin hävisivät 90-prosenttisesti, ja osittain lamaantuneet hiiret pystyivät jälleen liikkuman.

Lavasanin tutkimusryhmä on toistaiseksi tehnyt vain eläinkokeita. Päämääränä on tehdä vastaavia kokeita ihmisillä mahdollisimman pian. Toistaiseksi esteenä on ollut rahan puute. Lavasani uskoo myös, että kun maitohappobakteereita tutkitaan lisää, MS-tautia vastaan saattaa löytyä parempikin maitohappobakteeriyhdistelmä kuin hänen tutkimusryhmänsä toistaiseksi testaama. Probioottien pitkäaikaisista vaikutuksista ei niin ikään ole olemassa tietoja.

Oikea yhdistelmä probiootteja ratkaiseva

Tutkimustulosten tultua julkisuuteen yksittäiset MS-potilaat ovat ryhtyneet omin päin kokeilemaan tarjolla olevien probioottien vaikutuksia. Yksi heistä on Lundissa asuva Inga-Lill Lindblad, jonka MS-taudin aiheuttama uupumus on probioottien myötä hellittänyt.

– Kaikkein merkittävin muutos on, ettei minun ole tarvinnut 28 viikkoon käydä sairaalassa. Oleskelin aiemmin joka neljäs viikko sairaalassa kolmen päivän ajan, sillä sain siellä suonensisäisesti kortisonivalmistetta, joka lievitti väsymystä.

Millä tahansa probiootilla ei toki ole ihmeitä tekeviä vaikutuksia. Lavasani aloitti tutkimuksensa seulomalla joukon tunnettuja maitohappobakteereita.

YLE Akuutti– Niillä kaikilla on tulehdusta lieventäviä vaikutuksia, ja siksi ne kaikki voivat hidastaa taudin puhkeamista. Sitten kun yhdistetään tiettyjä probiootteja, vaikutus voi olla niinkin merkittävä, että ne kykenevät pysäyttämään jo käynnissä olevan tulehdustilan.

Hiiritutkimuksissa on käytetty kahta maitohappobakteerikantaa, jotka molemmat esiintyvät terveen ihmisen suolistossa: Lactobacillus Paracasei, ja kaksi Lactobacillus Plantarum -kannan alalajia. Suomessa ei tiettävästi ole myynnissä probioottivalmistetta, jossa kyseiset maitohappobakteerikannat olisi yhdistetty.

Apteekin ja luontaistuotekauppojen tuotteita voi toki yhdistellä itse. L. Plantarum -kannan maitohappobakteereita esiintyy lisäksi yleisesti mm. maitohappokäymisen avulla säilötyissä vihanneksissa kuten hapankaalissa, sekä hapanjuureen tehdyssä leivässä. L. Paracasei -kantaa tavataan puolikypsytetyssä juustossa. Maitohappobakteereita tulee nauttia säännöllisesti, jotta niillä olisi terapeuttisia vaikutuksia.

Suoliston bakteeritasapaino kaiken A ja O

Ihmisen suolistossa elävien hyvien ja huonojen bakteerikantojen tasapaino on terveydentilan kannalta ratkaiseva. Näin on ennen kaikkea siksi, että 70–80 prosenttia ihmisen immuunipuolustuksesta tapahtuu juuri suolistossa.

YLE Akuutti– Emme ole kehittäneet hoitoa, joka toimisi juuri MS-tautia vastaan, sanoo Shahram Lavasani. Olemme yhteistyössä muiden tahojen kanssa tehneet eläinkokeita, joissa eri autoimmuuneja sairauksia sairastavat koe-eläimet ovat saaneet probiootteja.

Lavasanin tutkimustuloksia muista autoimmuunisairauksista ei ole vielä julkaistu, mutta probioottien käyttö muun muassa nivelreuman ja ykköstyypin diabeteksen hoidossa vaikuttaa lupaavalta. Äskettäin julkaistussa toisessa ruotsalaistutkimuksessa saatiin probiooteilla kohtalaisia tuloksia myös autoimmuunisairaudeksi epäillyn kroonisen väsymysoireyhtymän hoidossa.

Kaksikin ruotsalaisyritystä tutkii maitohappobakteereita lääketieteellisessä tarkoituksessa. Toiveena on tulevaisuudessa yhdistää toimivia sekoituksia maitohappobakteerikantoja erilaisia sairauksia vastaan.

Toinen yrityksistä on BioGaia. Yrityksen Lundin laboratorion tutkimusvastaava Anders Zachrisson uskoo, että sairauksia vastaan voidaan räätälöidä probioottiyhdistelmiä.

– Ensin katsotaan, minkälaisia ovat sairauden oireet ja vaikutukset. Todetaan, onko kyseessä immunologinen sairaus, tulehdus vai infektio. Sitten enemmän tai vähemmän laaditaan koktaili hyviä bakteereita, joilla on vaikutuksia juuri kyseisiin oireisiin.

YLE AkuuttiToistaiseksi probioottien käyttö MS-tautia ja muita autoimmuunisairauksia vastaan on kotikokeilujen varassa.

– Jos minun sairauteni maitohappobakteereiden avulla jää nykyiselleen, olen siitä äärimmäisen iloinen ja kiitollinen, sanoo yli kaksikymmentä vuotta MS-tautia sairastanut Inga-Lill Lindblad.

– Vaikka istunkin pyörätuolissa, elän siitä huolimatta täysipainoista elämää.

> Lavasanin tutkimusryhmän tiedelehdessä julkaisema tutkimus
> Kroonista väsymysoireyhtymää ja probiootteja koskeva ruotsalaistutkimus

Asiantuntijat:

SHAHRAM LAVASANI, tutkija, Lundin Yliopisto, Institutionen för Kliniska Vetenskaper

ANDERS ZACHRISSON, tutkimusvastaava, BioGaia, Lund

Toimittaja: MAIJA UNKURI

Lisätty asiasanat ja mobiiliyhteenveto 11.11.2015