Lähtipä kerran muuan Kauppinen Savon savotoilta Helsingin humuun. Pää meinasi mennä Kauppiselta pyörälle, kun houkutuksia oli tarjolla joka lähtöön.
Tietolaatikko
Filmikatsauksiksi nimitetään pitkien elokuvien edellä elokuvateattereissa esitettyjä kotimaisia lyhytelokuvia. Sisällöltään valistavien, opetuksellisten ja uutisluontoisten katsausten kulta-aikaa oli 1950-luku.
Oli Kauppisella asiaakin – piti ostaa Mantalle hepeniä ja isäukolle radio. Musiikkituliaisina oli uutukainen levy ”Kolottavat koivet” eli oikeammin Veikko Tuomen laulama ”Polttavat askeleet”.
Vuonna 1955 valmistuneessa mainosfilmissä Kauppinen seikkailee pääkaupungin humussa, tutustuu nähtävyyksiin ja asioi eri liikkeissä, mm. Aron Soittimessa, Minkissä ja Ajanmiehessä.
Lehtikioskista hän ostaa Aku Ankan. Lehteä oli tuolloin myyty Suomessa vain muutaman vuoden ajan.
Lopuksi Kauppinen suunnistaa Olympiastadionille, jossa ovat käynnissä kauden ensimmäiset, kansainväliset yleisurheilukisat. Mukana ovat mm. Länsi-Saksan Werner Bumann, Puolan Janusz Sidlo ja Suomen Denis Johansson.
Teksti: Reijo Perälä & Jukka Lindfors