Petra Himberg
Yle
Maria Jotunin klassikkoromaani Huojuva talo taittui vuonna 1990 kiitetyksi tv-draamaksi. Kari Heiskanen ja Sara Paavolainen herättivät henkiin teoksen kipeän avioliittokuvauksen tavalla, joka jätti jälkensä katsojiin. Poikkeuksellisen vahva, vuonna 1935 kirjoitettu, mutta vasta vuonna 1963 julkaistu teos oli ilmestyessään sensaatio ja on siitä lähtien herättänyt pohdintaa siitä, kuvasiko kirjailija romaanissa omaa avioliittoaan.
Ajallisesti teos sijoittuu 1920–1930-luvuille, paikka on nimeämätön kaupunki. Päähenkilöt, sanomalehtimies, tohtori Eero Markku ja hänen puolisonsa, entinen konttoristi Lea o.s. Horni kuuluvat ensimmäisen polven lukeneistoon. Teoksen päävire on kuitenkin psykologinen: ajan ja puitteiden sijaan kirjailija keskittyy henkilöiden käyttäytymiseen. Miksi perheen kesken hirviömäisiä piirteitä saava aviomies toistuvasti sortuu järjestelmälliseen väkivaltaan aina lapsia myöten? Miksi vaimo alistuu ja jaksaa uskoa hyvään? Dialogeja ja aivan romaanin alkua lukuunottamatta teos on kirjoitettu Lean näkökulmasta.
Elämä oli karkea voimainkoetus. Jos kaatui maahan, sai nousta, antaa haavojensa parantua, koettaa uudelleen jatkaa matkaansa. Sai kaatua ja nousta, kunnes mitta oli täysi.
Huojuvan talon juoni pääpiirteissään
Avioliittodraaman ensimmäisessä osassa nuori tohtori Eero Markku ja ylioppilas Lea Horni ajautuvat juhannusyönä kohtalokkaaseen elämäntanssiinsa. Osassa esitellään myös Eeron ja Lean suppea lähipiiri, joka tulee vääjäämättä sitoutuneeksi perheen elämään.
Toisessa jaksossa tohtori Markun perheen esikoisen syntymän aikoihin taloon asettuu sievä palvelustyttö Hilja. Perhesuhteiden muutos tempaa Eeron ja Lean pelon, mustasukkaisuuden ja väkivallan kierteeseen. Lähipiirissä solmitaan avioliittoja, jotka tiukentavat tunteiden puristusta.
Kolmannessa osassa vietetään joulua, uusi palvelija Sanna vielä ihastelee isäntäväkeään. Arkena pimeät voimat riistäytyvät irti. Kesällä Eero vetäytyy maalle. Nyt Lealla liikenee aikaa uneksia, tavata ystäväänsä Esteriä ja äitiään. Syksyllä Toinin avioliitto repeää ja paljastaa Auliksen kärsimyksen ja Lean syyllisyydentunnon traagisin seurauksin.
Neljännessä osassa Eero kodin ulkopuolinen elämä saa yhä arvoituksellisempia piirteitä. Perhe jää entistä enemmän Siiri-palvelijan ja Lean huomaan. Hallitsemattomat voimat viskovat Eeroa tiellä, jota viitoittaa milloin yli-ihmisoppi, milloin pahojen henkien varjot ja painajaiset kiinnijäämisestä. Lapsetkaan eivät säästy Eeron väkivaltaisuudelta. Kesällä paljastuu, että Eero suunnittelee pakoa ulkomaille.
Huojuvan talon päätösjaksossa vanhin poika on jo viidentoista ja yrittää seistä äitinsä tukena. Maalta on pestattu perheeseen pikkupiika, Eeron holhokki, Silja. Eeron elämä on ajautumassa umpikujaan: yhtäältä hän on kiristyksen uhri, toisaalta itse rikoksiin syyllinen. Viimeisenä keinonaan Lea yrittää elämänmuutosta. Vihan ja kuoleman päivät ovat nousemassa ja uhkaavat niin yksityistä ihmistä kuin kansakuntaakin.
Yle Draama
Kirjailija lukitsi teoksensa pöytälaatikkoon
Jotunin teoksen syntyvaiheet tunnetaan vain osittain. Hänen tiedetään valmistelleen romaania jo 1920-luvulla, mutta varsinainen kirjoitusvaihe oli kesällä 1931. Syy siihen oli kansainvälinen kirjoituskilpailu, johon Jotuni päätti osallistua. Jotuni viimeisteli kirjaansa puolisonsa, kirjallisuudentutkija Viljo Tarkiaisen asiasta tietäen. Pariskunta oli toiminut yhteisymmärryksessä koko Jotunin uran ajan, ja myös tämän romaaninsa Jotuni lupasi luetuttaa Tarkiaisella, kun se olisi valmis.
Teen tämän nyt valmiiksi. (...) Saat itse päättää sen lähettämisestä (...). Siitä tulisi hyvä, kun olisi aikaa.
Vaikuttaa siltä, ettei Jotuni teostaan tuohon kilpailuun kuitenkaan lähettänyt. Uusi mahdollisuus luoda uraa kotimaan ulkopuolella koitti vuonna 1935, kun Otava ilmoitti olevansa mukana kansainvälisessä romaanikilpailussa ja etsi uusia suomalaisia käsikirjoituksia. Jotuni työsti nyt teoksen julkaisuvalmiiksi ja lähetti sen nimimerkillä Otavalle. Käsikirjoituksen mukaan hän liitti ilmoituksen, jonka mukaan teos kilpaili vain ensimmäisestä palkinnosta. Voittoa ei tullut, ja Jotuni lukitsi käsikirjoituksen kirjoituspöytänsä vetokannen alle. Tuonne ei muilla, ei edes hänen aviomiehellään ollut asiaa.
Teos julkaistiin vasta vuonna 1963, kaksikymmentä vuotta Jotunin kuoleman jälkeen. Koska kyse on poikkeuksellisen vahvasta avioliittokuvauksesta, nousi yksi kysymys nopeasti ylitse toisten: oliko teos avainromaani? Toisin sanoen, kuvasiko Jotuni romaanissa omaa avioliittoaan?
"Ehkä esikuva, ehkä ei"
Jotunin ja Tarkiaisen avioliitto oli kahden syvästi kirjallisuudesta elävän henkilön liitto. Jotuni tuotti uutta, Tarkiainen tutki jo olemassa olevaa. Tarkiainen tuki puolisonsa uraa kaikin mahdollisin keinoin ja myös arkistoi omia kirjailijasta ja hänen teoksistaan kirjoittamiaan muistiinpanoja tulevia tutkijoita silmällä pitäen. Tiedetään kuitenkin, että heidän välillään oli myös puhumattomuutta ja että Tarkiainen vuonna 1935 syytti Jotunia heidän poikiensa mielen manipuloinnista. Hänen mukaansa Jotuni oli saanut pojat uskomaan, että isä oli uskoton ja väkivaltaisuuteen taipuva.
Vastauksia Huojuvan talon mahdolliseen omaelämäkerrallisuuteen ovat etsineet mm. kirjallisuudentutkija Irmeli Niemi sekä Jotunin pojanpoika, historioitsija ja professori Kari Tarkiainen. Heistä molemmat ovat samaa mieltä siitä, ettei romaanin väkivaltakuvauksista suoraan voi lukea kirjailijan omaa avioelämää. Kari Tarkiainen on asiassa kuitenkin empivämpi: perheen sisäinen kirjeenvaihto on mahdollista tulkita todisteeksi myös päinvastaisesta. Vuonna 2013 julkaisemassaan Maria Jotuni -elämäkerrassa Tarkiainen kertoo vuosien varrella lieventäneensä kantaansa.
Kysymys Viljo Tarkiaisen esikuvallisuudesta on muuttunut yhä ongelmallisemmaksi. Ehkä jonkin verran esikuva, ehkä ei, mutta välien huonontumisen jälkeenkin korvaamaton apulainen Maria Jotunin kirjallisen toiminnan taustalla.
Tyylillisesti romaanille kannattaa molempien tutkijoiden mukaan etsiä vaikuttimia etenkin Dostojevskin Riivaajista sekä Karamazovin veljeksistä. Irmeli Niemi viittaa myös Brontën Humisevaan harjuun. Jos teokselle pitää nimetä kirjallisuudenlaji, on se Tarkiaisen mukaan rikosromaani. "Kertomuksen rikos on toistuva, raaka ja tunteeton perheväkivalta, jonka ympärillä juoni kieppuu", Tarkiainen kirjoittaa.
Vuonna 1935 valmistuneen teoksen päätymistä julkaistuksi romaaniksi voi jo itsessään pitää pienenä ihmeenä. Jotunin kuoleman jälkeen vuonna 1943 hänen poikansa Jukka kiirehti hakemaan käsikirjoituksen kirjailijan pöytälaatikosta ennen, kuin hänen isänsä sitä löytäisi. Seuraavana vuonna kirjoitus selvisi ehjänä pahoin vaurioituneessa asunnossa Helsingin pommituksissa. Jukka Tarkiaisen kuoleman jälkeen hänen veljensä Tuttu alkoi neuvotella teoksen julkaisusta, mikä koitti vihdoin vuonna 1963. Teos herätti ilmestyessään runsaasti huomiota: maailma oli 30 vuodessa muuttunut paljon, nyt kirjan teemoista – perheväkivallasta ja epäonnisesta avioliitosta – voitiin keskustella aivan eri tavalla. Siitäkin huolimatta näkökulma, jossa vaimo loppuun asti pyrki ymmärtämään miehensä väkivaltaa, oli vaikeasti sulateltava.
Älä kiivastu, jos näet isän liioittelevan tahi sanokaamme vaikkapa erehtyvän. (...) Nyt isä luulee, että minä yllytän sinua, ja sehän on paha. Sinä vahingoitat minua. Isä luulee, että ympärillä on vihollislauma. Ja niinhän ei ole. Me rakastamme häntä.
Raskas työ Heiskaselle ja Paavolaiselle
Eija-Elina Bergholm on kertonut olleensa kiinnostunut Huojuvan talon ohjaamisesta jo 1960-luvulla. Hanke eteni seuraavalla vuosikymmenellä näytelmän oikeudenomistajan kanssa ja vuonna 1983 Bergholm ohjasi teoksen Lappeenrannan kaupunginteatterissa. Ajatus tv-dramatisoinnista syntyi kuitenkin tuottaja Reima Kekäläisen aloitteesta. Kekäläinen luetutti romaanin Kari Heiskasella. Heiskanen innostui, ja Maaria Koskiluoma alkoi dramatisoida teosta tv:lle. Ohjaajaksi pyydettiin Bergholm. Sovittiin, että Heiskanen esittäisi Eero Markkua ja hänen vaimonsa Sara Paavolainen ottaisi näytelmän vaimon, Lea Markun roolin. Draama kuvattiin vuosina 1988–1989 ja sen kokonaiskestoksi tuli viisi ja puoli tuntia. Televisiossa se esitettiiin viidessä osassa.
Katso-lehti haastatteli Heiskasta ja Paavolaista draaman tv-esityksen alla lokakuussa 1990. Haastattelussa pariskunta vahvistaa, etteivät he näyttelijöinä päässeet draamassa “helpolla”. Paavolainen kertoo itkeneensä kuvausten jälkeen myös kotona ja alkaneensa aidosti pelätä väkivaltakohtauksia. Myös perheen lapset olivat kuvauksissa mukana. Heistä nuorin, kaksivuotias Eino, oli luullut isän ja äidin riitelevän oikeasti. Kaikesta huolimatta kuvaukset eivät kuitenkaan vaikuttaneet Heiskasen ja Paavolaisen omaan liittoon.
Oma mieli alkoi jo panna vastaan. Inhosin itseäni, kun niin paljon piti löytää itsestään ja roolista.
Huojuva talo: tekijät muistelevat
Huojuvan talon tekijät muistelivat produktiota vuonna 2000 seuraavasti:
Maaria Koskiluoma :"En lähtenyt ajatuksesta, että Jotuni kuvaisi Huojuvassa talossa omaa avioliittoaan. "Legendan muodostus alkaa heti ihmisen kuoltua. Jotuni kuoli 1942, eikä ole enää ihmisiä kertomassa, miten asiat Jotunin avioliitossa olivat. Lappeenrannan kaupunginteatteriin Huojuvaa taloa sovittaessani innostuin sen sijaan kriitikko Anna-Mari Sarajaksen esittämästä ajatuksesta, ettei tässä kuvattaisikaan pääsääntöisesti avioliittoa, vaan ennemminkin hyvän ja pahan taistelua ihmisessä. Huojuvan talon Lean päämäärä, hyvyyden tavoittelu, muuttuu hänen tahtomattaan pahuuden palvelemiseksi. Olisiko Lean kohtalo ollut toisenlainen toisenlaisten valintojen kautta? Jos hän olisi noussut vastarintaan Siirin lailla, mitä olisi tapahtunut? Lappeenrannan esityksessä 1983 romaanin ja näytelmän väliin jäi pienin yhteinen jaettava. Liki viisisataasivuisen romaanin kerrottava puristettiin 2,5 tuntiin. Televisiossa oli käytettävissä kuutisen tuntia, josta seurasi, että ihmiskuvausta on sarjassa enemmän. Televisiokäsikirjoitus oli ammattitaidollinen haaste."
Eija-Elina Bergholm : "Huojuvan talon tv-sarjassa sekä mies- että naiskuvat ovat erilaiset kuin Lappeenrannassa 1983 nähdyssä teatteriversiossa. Lea on näyttämöllä taistelevampi, tässä passiivisempi. Viime vuodet on käyty keskustelua naisen asemasta. On aika voida käsitellä myös naisen pimeitä puolia. Huojuvan talon tärkeitä kysymyksiä on, miten pitkälle ihminen pystyy hallitsemaan elämäänsä ja missä määrin hän on biologiansa ja yhteisönsä panttivanki. Lealle ja Lean kaltaisille pienet onnen hetket riittävät antamaan voimia uusien kärsimysten ja nöyryytysten kestämiseen. Lean sisar, Toini, puolestaan elää itselleen. Hänestä saa pitää tai sitten ei. – Mitä Jotunin omiin kokemuksiin tulee, ne ovat läsnä niin Eerossa kuin Leassakin. Jokainen taiteilijahan käyttää omaa elämänkokemustaan töittensä materiaalina. Toisaalta tiedetään, että Viljo Tarkiainen saattoi viettää aikaansa kaupungissa lasten kanssa Maria Jotunin tehdessä kirjoitustyötä maaseudun hiljaisuudessa."
Juhani Pirskanen: "Kuva on aina käsikirjoituksen sisällä, joten lavastus ei ole siinä mielessä keksimistä. Ainoat turvalliset paikat Markkujen kodissa, käsikirjoituksen mukaan, ovat kylppäri ja WC. Missä tahansa liikutaankin, liike näkyy kaikkialle asuntoon, lavastaja kertoo. Vanhojen tavaroitten kauppoihin oli lavastusta suunniteltaessa usein asiaa. Taloon mahtui kaikenlaista tavaraa ja paljon. Ja kun Huojuvan talon yllä leijui kasvava perheen sisäinen ja ulkoinen fasismin nousun uhka, myös lavastuksen tuli muuttua yhä vain kalseammaksi ja kovemmaksi. Uhka heijastuu tapeteissa, huonekaluissa, kuvioissa ja väreissä."
Salme Lahtinen: "Huojuvassa talossa pitäydyimme tuoksuissa, tunnelmissa ja värimaailmassa. Alun vaaleat ja heleät värit muuttuivat uhkaavan lopun lähetessä tummiksi ja synkiksi. Tunnelmaan perustuva vaatteiden värjäys häivytti toiveet ja unelmat Leankin vaatimattomassa vaatevarastossa."
Kauno Peltola: "Kuvaajan työn keskeisin lähtökohta Huojuvassa talossa on tyylitellä kuvallisesti ja valollisesti. Ilmaisutavan siirtäminen studio-olosuhteisiin niin, että kaikki vaikuttaa kuvaruuduissamme luonnolli-
selta. Mikäli jouduimme valitsemaan valon logiikan ja tunnelman välillä, tunnelma voitti!"
Rauno Haikonen: "Pyrkimys oli päästä pois studiomaisuudesta, luoda äänimaisema, tuntu, että Huojuvassa talossa asuu muitakin ihmisiä ja että ulkona liikutaan. Vuodenaikojen ja vuosien vaihteluitten oli kuuluttava myös äänimaisemassa,"
Huojuva talo otteina
Sen lisäksi, että se oli pitkä yhteinen työrupeama, se oli hieno, kaunis ja syvä kokemus, mutta ei se vapauttanut mitään “eläintä” meissä.
Huojuva talo – näyttelijät ja tekijät
Eero Markku – Kari Heiskanen
Lea Horni – Sara Paavolainen
Toini Horni – Jaana Järvinen
Ester Saari – Sinikka Sokka
Aulis Helio – Raimo Grönberg
Lean ja Toinin äiti – Tarja-Tuulikki Tarsala
Hilja – Anna Haaranen
Sanna – Ulla-Maija Siikavire
Markun perheen lapset – Eino Heiskanen, Janne Väisänen, Lotta Pynnönen ja Maria Oksa
Siiri Keravainen – Pirkko Hämäläinen
Silja – Ona Kamu
Lean ja Toinin isä – Matti Vesanto
Poju – Tatu Marttila, Otto Kanerva
Piia – Saila Suominen
Tytti – Eino Heiskanen
Siirin äiti – Maria Aro
Lapsuudenkodin omistaja – Pentti Järventie
Lapsuudenkodin omistajan vaimo – Helinä Viitanen
Ohjaus ja leikkaus – Eija-Elina Bergholm
Dramaturgi – Maaria Koskiluoma
Kuvaussuunnittelija – Kauno Peltola
Äänisuunnittelija – Rauno Haikonen
Pukusuunnittelija – Salme Lahtinen
Lavastussuunnittelija – Juhani Pirskanen
Valaisija – Jorma Lehti
Järjestäjä – Arimo Lindström
Naamioitsija – Paula Jussilainen
Koreografia – Ruth Matso
Valokuvaaja – Antero Tenhunen
Kuvaussihteeri – Hilkka Salo
Palkittu tv-teos
Huojuvan talon tv-dramatisointi palkittiin esitysvuonnaan Telvis-palkinnolla ja Jussi-kunniakirjalla.
Samana vuonna 1990 saivat Eija-Elina Bergholm, Sara Paavolainen ja Kari Heiskanen teoksestaan valtion elokuvataiteen palkinnon ja Yleisradion sivistyspalkinnon (jälkimmäinen osoitettiin myös ohjelman design-ryhmälle).
Vuonna 1991 Sara Paavolainen palkittiin parhaana naisnäyttelijänä Hopeinen nymfi -palkinnolla Monte Carlon kansainvälisillä tv-festivaaleilla.
Kuuntele Huojuva talo Areenassa
Maria Jotuni: Huojuva talo
Kuuntele Huojuva talo Areenassa
Äänikirja. Huojuva talo on kuvaus avioliittohelvetistä, alistumisesta ja alistamisesta, hyvän ja pahan taistelusta. Romaani sijoittuu ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Teos julkaistiin postuumina vuonna 1963. Kirjailija: Maria Jotuni (1880-1943) Lukija: Erja Manto Luenta on lähetetty...
Lähteet:
Maria Jotuni: Huojuva talo. Otava 1963.
Irmeli Niemi: Arki ja tunteet. Maria Jotunin elämä ja kirjalijantyö. Otava 2001.
Kari Tarkiainen: Maria Jotuni. Vain ymmärrys ja hymy. Musarum minister 2013.
Kari Tarkiainen: Särjetty sinetti. WSOY 2000.
Anna Kerttu Wiik: “Hyvä ja paha taistelevat Huojuvassa talossa”. Katso 40/1990.
Tv-draaman tekijöiden kertomaa vuonna 2000: http://vintti.yle.fi/yle.fi/huojuvatalo/
Huojuva talo valokuvissa
Lue lisää:
Maria Jotunin kuunnelmat punnitsevat niin tunteet kuin järjen
Maria Jotuni (1880-1935) oli mestari ihmisten välisten valtasuhteiden kuvaajana. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat avioliittoromaani Huojuva talo sekä näytelmät Tohvelisankarin rouva ja Miehen kylkiluu. Jotunin niukka tyyli ja taitava dialogi ovat myös taipuneet radiodraamaksi. Maria Jotunin syntymästä on 140 vuotta 9.4.2020.
Lue lisää:
Maria Jotuni - sukupuolinormien ravistelija
Maria Jotuni oli aikansa outolintu: näytelmäkirjailija, radikaali – ja nainen. Hänen teoksiaan pidettiin usein irstaina ja aiheita naiselle sopimattomina, vaikka toisaalta häntä arvostettiin mestarillisena kielenkäyttäjänä ”sukupuolestaan huolimatta”.
Lue lisää:
Jotunin Kultainen vasikka taipui kiitetyksi elokuvaksi 1961
Ritva Arvelo ohjasi vuonna 1961 Maria Jotunin näytelmän Kultainen vasikka elokuvaksi, joka on kestänyt aikaa. Arvelo itsekin teki alalla historiaa: hän oli kaikkien aikojen neljäs suomalainen naispuolinen elokuvaohjaaja.
Lue lisää:
Taiteilijaelämää: Sara Paavolainen
Nuori tyttö patistettiin teatterikouluun sanomalla, että on sinne ujojakin otettu ja ihan hyviä niistä on tullut. Näyttelijä Sara Paavolainen kertoo urastaan ja työstään Kari Paukkusen haastattelussa.
Lue lisää:
Velipuolikuun poliittista jargonia edistyneille
Velipuolikuun klassikkosketsissä Ihamuotila (Kari Heiskanen) selittää tilanteen televisiokatsojille. Lausunnossa käydään ytimekkäästi läpi syyt ja seuraamukset, lupaukset ja motiivit. Vai käydäänkö?
