Hyppää pääsisältöön

Neuvostosukellusvene karille Karlskronassa

Lokakuussa vuonna 1981 Ruotsin rannikkovartiosto havaitsi karille ajaneen neuvostoliittolaisen sukellusveneen Karlskronan edustalla. Neuvostoveneselkkaus kiihdytti keskustelua Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykeestä.

Sukellusveneselkkaus tapahtui 27. lokakuuta vuonna 1981, kun neuvostoliittolainen U-137-sukellusvene ajoi karille Ruotsin etelärannikolla noin 10 km:n päässä Karlskronan laivastotukikohdasta.

Sukellusveneen numero oli U 137, NATO-koodiltaan alus oli Whisky-luokkaa, ja voimanlähteeltään perinteinen diesel-sähkötyyppi. Joissakin lehdissä väitettiin aluksen olevan nykyaikaistettu jatkokehitelmä toisen maailmansodan loppupuolella täpärästi palveluskäyttöön ehtineestä saksalaisesta XXI-luokan sukellusveneestä.

Karilleajopaikka sijaitsi Gåsefjärdenissä, sotilaallisella suoja-alueella 10 kilometrin päässsä Karlskronan laivastotukikohdasta. Ruotsin hallitus esitti välittömästi Neuvostoliitolle ankaran vastalauseen. Ruotsin hallituksen mukaan tapaus oli sitten toisen maailmansodan jälkeen pahin Ruotsia kohdannut rajaloukkaus. Sukellusveneen päällikkö selitti eksymisen ja karilleajon syyksi navigointivirheen ja kompassin rikkoutumisen, mikä ei tyydyttänyt Ruotsin hallitusta.

Pääministerinä toimineeen Thorbjörn Fälldingin mukaan karille ajanut sukellusvene oli ydinaseistettu. Sukellusveneselkkaus kiihdytti keskustelua ydinaseettomasta Pohjolasta. Myös Ruotsin Sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Olof Palme toi julki kannatuksensa Pohjolan ydinaseettoman vyöhykkeen puolesta.

Teksti: Emilia Kemppi

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto