Hyppää pääsisältöön

Tuomas Grönman - jääkiekkoilijasta psykologiksi




Nousussa oleva ammattiura saattaa joskus katketa varsin yllättäen sairastumisen tai työssä saadun vamman vuoksi. Näin kävi myös NHL:ssä jääkiekkoa pelanneelle Tuomas Grönmanille, joka oli muun muassa voittamassa Suomelle olympiapronssia Naganossa vuonna 1998.

Se, jolle ammatti on samalla ollut kokonaisvaltainen elämäntapa, jää uran päätyttyä todella tyhjän päälle. Tuomas Grönman kokosi itsensä 29-vuotiaana loppuneen uransa jälkeen ja hakeutui kouluttautumaan uuteen ammattiin. Jo peliuran aikana hän oli kiinnostunut siitä, mikä osuus psyykellä on urheilusuorituksiin. Niinpä Grönman hakeutui opiskelemaan psykologiaa Turun yliopistoon.

Jäähallin kasvatti

Tuomas Grönmanille Rauman Äijänsuon jäähalli on ollut kaikki kaikessa.

YLE Akuutti-Kotitalo oli ihan vieressä ja isä oli täällä Rauman Lukon edustusjoukkueen lääkärinä. Tulin hallille pikkupoikana isän mukana ja ihailin jääkiekon pelaajia. Vähän vanhempana, ennen kun lähdettiin ravintoloihin kavereitten kanssa, jäähallilla vietettiin alkuiltaa. Täällä on myös ensisuudelmat vaihdettu, muistelee Tuomas Grönman jääkiekon täyttämää nuoruuttaan.

Grönman nousi urallaan junnuista useiden SM-liigan joukkueiden kautta aina NHL-pelaajaksi. Hän ehti pelata Chicago Blackhawksin sekä Pittsburgh Penquinsin riveissä sekä farmiseuroissa Indianapolisissa ja Syracusessa. Lupaavasti vauhtiin lähteneen kiekkouran pysäytti kuitenkin tuskallisen varmasti harjoituksissa sattunut polvivamma. NHL-sopimusta oli vielä jäljellä vuoden verran.

Polvileikkausten kierre

Vaikka polvia leikattiin lukuisia kertoja myöhemminkin vuosien varrella, vaivat jatkuivat eivätkä polvet olleet entisellään.

-Toivoin, että kuntoudun vielä, kun aina leikattiin. Jaksoin sitä harjoittelua ja epäonnistumisen tuomaa tuskaa. Kun tulet takaisin pelaamaan huonokuntoisena, niin et ole omalla tasollasi. Minäkin tulin NHL:stä ja kaikki muistivat Suomessa millainen pelaaja olin ollut. Sitten tajusin itsekin, että olen varjo siitä. Sitä vertaa itseään omiin parhaimpiin suorituksiin ja kun ei siihen pysty, niin rupeaa häpeämään sitä omaa suoritustaankin. Kyllä se lopettaminen oli tosi vaikea asia, pohtii Grönman.

YLE AkuuttiLopulta Tuomas Grönman jopa toivoi, että hoitava lääkäri tekisi lopettamispäätöksen hänen puolestaan. Näin myös tapahtui, kun lääkäri vastaanotolla tuli pahoitellen kertomaan, ettei polvella enää pelata ammatikseen. Iski pieni paniikki.

-Menin siihen läheiselle terassille ja muistaakseni otin yhden oluen ja mietin, mitä rupean tekemään. Rupesin ihan hölmönä juuri siinä miettimään koulutusta ja sitä, mihin menisin. Isäkin on lääkäri, olisko minusta ja en mä siihen pysty… Huono itseluottamus ja pelko sekä olo, että en osaa tehdä mitään. Pohdin, että mulla on ihan hyvät ylioppilaspaperit, mutta siitäkin on nyt 12 vuotta aikaa. Aina se pohdinta päättyi pieneen epätoivoon, etten pysty tekemään mitään, kertaa Grönman välittömiä tuntemuksiaan.

Perustarve tulla rakastetuksi

-Meillä kaikilla on perustarve tulla rakastetuksi. Kun on pelannut jääkiekkoa pitkään, niin tavallaan tulla rakastetuksi osoittautuu sellaisena, että sinut huomataan. Pelaat hyvin, sinua ihaillaan ja otat sen vähän samana kuin jonkun äidinrakkauden, Tuomas Grönman pohtii.

-Sitä vältteli vanhoja pelikavereita ja tuttujakin, kun kaikki kysyivät, että mitä nyt kun olet lopettanut. Kun itsellä ei ole vastauksia, niin huomaat valehtelevasi, että ’joo tässä on nyt kaikenlaista, pikkuhiljaa katsellaan’. Täysiä valheita, kun ei itse tiedä yhtään mitä tekee, naurahtaa Grönman.

Jääkiekko oli täyttänyt koko siihenastisen elämän ja nyt yhtäkkiä piti löytää sille uusi suunta. Tuomas Grönman haki ja pääsi Turun yliopistoon opiskelemaan psykologiaa.

-Ennen oli ollut jääkiekkoilijan identiteetti ja jos sinulla on se identiteetti, mutta et pysty pelaamaan jääkiekkoa, niin silloinhan se on kamala tilanne. Sitten kun minusta tulikin opiskelija, niin tulikin psykologian opiskelijan identiteetti. Sen jälkeen menin mielelläni näkemään vanhoja pelikavereita ja sitä oikein odotti, että joku kysyy mitä teen. Olin ylpeä siitä.

Tähtäimessä urheilupsykologin työ

Tuomas Grönmanin tavoitteena on erikoistua ajan mittaan jatko-opintojen kautta psykoterapeutiksi. Psykologiksi hän valmistuu ensi vuonna, jonka jälkeen odottavat urheilupsykologin tehtävät. Tällä hetkellä hän kirjoittaa pro gradu -tutkielmaa psyykkisen valmennusohjelman vaikutuksesta jääkiekkoilijoihin.

Urheilupsykologia on tieteenala, joka tutkii ihmisen käyttäytymistä urheilun kontekstissa ja soveltaa psykologian tutkimusta ja tietoa urheiluun. Grönman tekee yhteistyötä sekä pelaajien että valmentajien kanssa.

YLE Akuutti-Valmentajien kanssa työ liittyy palautteen antamiseen, ryhmädynamiikkaan sekä omassa työssä jaksamiseen. Pelaajille etsitään työvälineitä: pönkitetään itseluottamusta, parannetaan motivaatiota sekä rakennetaan luottamuksellista suhdetta, jossa pystyy puhumaan erilaisista elämää koskevista asioista, kuvailee Grönman urheilupsykologin työn kuvaa.

Urheilijan henkireikä

-Jo se, että on olemassa paikka, jossa voi puhua luottamuksellisesti asioista, parantaa urheilijoilla stressinsietokykyä ja vähentää epäonnistumisen pelon aiheuttamaa paniikin kokemusta, toteaa Tuomas Grönman.

-Välineistä, joilla tätä tehdään pelaajien kanssa, on tärkein konkreettinen tavoitteenasettelu. Millä ajatuksilla ja mitä tekemällä pääsen pelaajana omiin tavoitteisiini? Sen jälkeen niitä seurataan, se auttaa myös motivaatiossa.

-On paljon pelaajia, joilla lajiosaaminen, taidot ja fysiikka ovat kohdallaan, mutta he eivät silti pärjää. On tehty tutkimuksia siitä, että urheilupsykologia psyyken kautta voi parantaa 10 - 15 % urheilijan suoritusta. Jos ollaan jo aivan huipulla, niin 10 % on jo ratkaiseva, pohtii Grönman.

Urheilupsykologit toimivat Suomessa yleensä konsultteina, tutkijoina tai opettajina. Liikuntapsykologia on yksi urheilupsykologian haara. Sen piirissä pohditaan muun muassa liikunnan vaikutusta hyvinvointiin ja esimerkiksi sen vaikutusta masennuksen vähenemiseen.

Entisenä NHL-sankarina Tuomas Grönman uskoo omaavansa jääkiekon pelaajien silmissä uskottavuutta tulevalla urallaan urheilupsykologina. Tietäähän hän kantapään kautta, mistä puhuu.

Onnistuminen yhden kortin varassa?

Lajiliitot ja urheilijat eivät kuitenkaan Grönmanin mukaan osaa vielä riittävästi käyttää urheilupsykologien palveluksia. Kovan paikan tullen henkinen kantti ei riitä, kun yhteen suoritukseen tai kilpailuun tiivistyy vuosien treenaus.

YLE Akuutti-Urheilija voi olympialaisissa pohtia, että tässä on tehty neljä vuotta hommia ja katsomassa on miljoona suomalaista ja viimeksikin epäonnistuin. Ajatukset ovat epävarmoja, ajatukset vaikuttavat tunteisiin, mikä on kognitiivisen psykologian perusajatuksia, ja ajatukset ja tunteet puolestaan vaikuttavat käyttäytymiseen, tässä tapauksessa urheilusuoritukseen. Pitäisi olla välineitä, joilla epävarmojen ajatusten sijaan pystyy muodostamaan ajatuksia, jotka pönkittävät itseluottamusta, Grönman erittelee.

-Itsepuhe on eräs menetelmä. Urheilija toistaa itselleen: olen vahva, olen hyvä urheilija, onnistun tässä. Kielteiset ajatukset siirtyvät syrjään, tilalle tulee positiivisemmat ajatukset. Tavoitteena on, että syntyy varmuuden tunne, jonka seurauksena suorituksestakin tulee varmempi, Tuomas Grönman selvittää.

Sisu kaulassa?

Onko suomalainen sisu kadonnut, kun urheilijamme ovat viime vuosina todella harvoin saavuttaneet kirkkainta kruunua? Grönmanin mielestä uskallus häviämiseen, antaa paremmat mahdollisuudet myös onnistua.

-Olen monta kertaa miettinyt sitä, kun jääkiekossakin Suomi pelasi hienosti joukkueena, pääsi loppuotteluun ja siellä ei sitä onnistumista sitten tullutkaan, ja miksi toisaalta Ruotsi aina pärjää. Voi olla, että ruotsalaiset ovat ajatelleet, että he ovat voittaneet niin paljon aikaisemminkin...siis kansakuntana. He ajattelevat, että ’okei, nyt on tämä finaalipeli, mutta ei meidän ole tätä pakko voittaa, lähestytään peliä niin että, hieno juttu meillä on mahdollisuus voittaa olympiakulta’. Mutta suomalainen tulee siihen ensimmäiseen olympiafinaaliin jääkiekossa - siis ensimmäiseen, ja ajattelee, että kukaan ei ole voittanut ikinä ennen. Joukkue miettii, että nyt on pakko voittaa, ei tämmöistä mahdollisuutta tule välttämättä enää ikinä. Vielä Ruotsia vastaan, kaikki katsovat, meidän on voitettava. Kun toinen ajattelee, että on mahdollisuus voittaa ja toinen ajattelee, että on pakko voittaa, niin kumpi voittaa? pohtii Grönman eroja lähestymistavoissa.

Parantamassa urheilijan hyvinvointia

Urheilija on taipuvainen arvioimaan itseään omien suoritustensa pohjalta. Hän pitää itseään usein juuri niin hyvänä ihmisenä kuin mitä hän on urheilijana.

-Muistan omalta peliuraltani kuinka aina ei voinut hyvin ja onnistumisen pakko oli raastavaa. Omana lähtökohtanani tulevassa työssäni suoritusten parantamisen ohella on urheilijoiden hyvinvointi, jopa tärkeimpänä asiana, miettii Grönman.

YLE AkuuttiMenestymisen paineet kasataan jääkiekossakin jo lapsena.

-Lapsen ja vanhemman suhde on niin tiivis, ettei siinä sanoja tarvita. Lapsi aistii, että isä on kaukalon laidalla aina todella innokkaana ja kun on tullut huono peli ja poika on pelannut huonosti, niin isä kiukuttelee illalla. Hän jättää saunavuoron välistä eikä puhu äidille. Vaikka hän ei olisi pojalle mitään sanonutkaan eikä olisi kertonut toiveistaan, että pojasta tulisi huippupelaaja, niin poika tajuaa, että hetkinen, tämä minun hommani on isän mielialoille tosi tärkeää. Pojalle voi tulla paine eikä hän kehtaa sanoa, että mieluummin vaikka soittaisin kitaraa tai tekisin jotain ihan muuta.

Grönman muistuttaa, että jääkiekko on saanut alkunsa leikistä, joka on kehitetty ihmisten viihdyttämiseksi.

-Se on leikkiä ja siitä on tullut myöhemmin sellainen, että jotkut pelaavat sitä ammatikseen. On sääli, että jo nuoret rupeavat miettimään, että tästä tulee mun ammatti. Siitä voi silti tulla se ammatti, kunhan vaan pitää huolen siitä, että se on hauskaa ja pelaa hyvin. Jos ihmiset tykkäävät jotain tehdä, niin yleensä he voivat silloin hyvin myös sen asian parissa, toteaa Grönman.

Grönmanille perhe on tärkeä ja kotona huomiota vaativat 3- ja 7-vuotiaat lapset. Perhe on tuonut myös armeliaisuutta itseä kohtaan.

-Olen päässyt omasta navasta kauemmas ja ajattelen, että kun lapsilla on hyvin, on itselläkin asiat hyvin.

Toimittaja: LEA FROLOFF