Liki sata vuotta sitten nousi Iisveden rannalle Suonenjoella sahatyöläisten rakennuttama omaleimainen asuinalue, Savon Pispalaksi kutsuttu Kolikkoinmäki.
Tietolaatikko
Vuonna 1983 asuinalue muutettiin Kolikkoinmäen työläiskotimuseoksi.
Sahateollisuus oli alkanut alueella 1800-luvun lopulla. Kolmen höyrysahan toimintoja varten oli Iisveden rannalle rakennettu sataman lisäksi myös oma rautatieasema.
1920-luvulle tultaessa töitä oli tarjolla paljon. "Keväisin paikalle tuli satoja miehiä, kutsuivat tätä Ameriikaksi."
Palkallaan työläiset alkoivat ostaa lähistöltä pieniä tontteja. Puutavaran sai edullisesti sahalta, ja 1920-luvun kuluessa nousi kivikkoiselle mäelle tehtaan viereen miesten itsensä rakentama asuntoalue, Kolikkoinmäki.
Mökeissä asuttiin tiiviisti. Pienessä hellahuoneessa saattoi asua oman perheen lisäksi kymmenkuntakin "korttieermiestä". "Sopu sijjoo anto."
Vuonna 1977 asui alueella vielä usea alkuperäisasukas. Moni mökki oli kuitenkin jo tyhjentynyt, ja huoli Kolikkoinmäen tulevaisuudesta oli suuri.
Teksti: Petra Himberg