Hyppää pääsisältöön

Kippoja kansalle kotimyynnillä

Kun muovisten ”ihmekulhojen” kotimyynti käynnistyi 1960-luvun alussa Suomessa, rantautui maahan myös uusi myyntitapa, verkostomyynti kotikutsuilla.

Ensimmäinen Tuppeware-tuotteiden maahantuoja oli Elisabet Rehn, joka käynnisti muovisten säilytysastioiden pyramidimyynnin amerikkalaisen mallin mukaisesti.

Ilmatiiviin ihmekulhon kehitti 1940-luvulla kemian insinööri Earl S. Tupper. Toisen maailmansodan aikana hän valmisti kehittämästään materiaalista kaasunaamareita.

Muutamaa vuotta myöhemmin hän keksi, että joustavaa muovia voisi käyttää myös elintarvikkeiden säilytyksessä. Syntyi Tupperwaren ”ihmekulho” ja kokonainen tuoteperhe erilaisia säilytysastioita.

Aluksi Tupperware-tuotteita myyntiin tavallisissa myymälöissä. Ilmatiiviin kannen paikalleen loksauttaminen vaati kuitenkin omat niksinsä. Näitä oppeja annettiin kotikutsuilla. Pian myös tuotteiden myynti muutettiin kotikutsuilla tapahtuvaksi suoramyynniksi.

Keksinnöstä kehittyi maailmanlaajuinen myyntitapa, jonka kotikutsuille osallistuu vuosittain 100 miljoonaa ihmistä. Tupperware kuuluu maailman kymmenen tunnetuimman brändin joukkoon.

Teksti: Reijo Perälä

  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – diplomaatit auttoivat tuhansia pakolaisia

    Brotherus ja Edelstam kertovat vaiheistaan Chilessä.

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto