Hyppää pääsisältöön

Suomalaiset kunniamerkit

Koko itsenäisyytemme ajan on eri asioissa ansioituneita kansalaisia palkittu Suomessa kunniamerkein. Osa niistä on myönnetty vain kerran.

Virallisista ansiomerkeistämme vanhin on keväällä 1918 perustettu vapaudenristi.

Vuotta myöhemmin isänmaan palveluksessa ansioituneita kansalaisia alettiin palkita Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ja vuonna 1942 Suomen Leijonan ritarikunnan myöntämin kunniamerkein.

Valtaosa kunniamerkeistä perustettiin pian sotiemme jälkeen; yksin vuosina 1940-1958 niitä perustettiin kuutisenkymmentä.

Vuonna 1959 valmistuneessa filmissä tarkastellaan myös englantilaisia, ruotsalaisia, norjalaisia, tanskalaisia, islantilaisia, ranskalaisia, venäläisiä, saksalaisia, etiopialaisia ja kiinalaisia kunniamerkkejä.

Teksti: Petra Himberg

  • Tehtaan varjossa – työläisnuorukaisen pyrkimys henkiseen kasvuun

    Toivo Pekkasen läpimurtoteos neliosaisena sarjana.

    Tehtaan varjossa on työläiskirjailijana tunnetun Toivo Pekkasen osin omaelämäkerrallisia aineksia sisältävään läpimurtoteokseen perustuva neliosainen tv-elokuva. Sisällissodan jälkeiseen aikaan sijoittuva romaani ilmestyi 1932.

  • Kapea vyötärö ja muhkea kellohelma – ompele itsellesi 1950-luvun mekko!

    Anna-Liisa Tiluksen mekon kaavat tässä artikkelissa.

    Maaseudulta maailmalle -ohjelman ensimmäisessä osassa Anna-Liisa Tiluksen yllä on pehmeästä villakankaasta tehty mekko. Tästä artikkelista löydät kaavat ja ohjeet 1950-luvun mukaisen mekon tekemiseen! Maaseudulta maailmalle -sarja Areenassa Anna-Liisa Tiluksen yllä nähtävä mekko on aito 1950-luvun vaate, joka löytyi Ylen puvustosta. Sen materiaalina on käytetty pehmeää villakangasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto