Keväällä pajupensaikosta kuuluu surinaa. Sitruunaperhoset, kimalaiset ja monet muut hyönteiset ovat jo lähteneet liikkeelle, mutta syötävää on vielä niukasti saatavilla.
Tietolaatikko
Pajut
(Salix)
- kukkii aikaisin keväällä
- tunnettu lääkekasvina
- Suomessa noin 20 pajulajia
Valkeat pajunkissat ovat kuitenkin avautuneet tuuheiksi, kellertäviksi kukinnoiksi ja houkuttelevat hyönteisiä. Varhain keväällä kukkivat pajut ovat näin korvaamaton ravinnonlähde aikaisille hyönteisille.
Lajeja monta - tunnistaminen hankalaa
Suomessa eri pajulajeja on noin 20. Niiden tunnistaminen voi olla haasteellista ammattilaisillekin, koska lajit risteytyvät helposti keskenään. Useimmat pajut ovat pensaita, mutta esimerkiksi raita voi kasvaa suureksikin puuksi.
Pajut viihtyvät enimmäkseen kosteilla kasvupaikoilla, ja onpa sanottu, että vesi olisi pajun sielu.
Pajun hyötykäyttö
Vaikka pajusta ei yleensä liiemmin pidetä, on siitä moneen hyötykäyttöönkin. Pajunkuoriuute hajoaa elimistössä salisyylihapoksi, joka lievittää kipua ja kuumetta, ja pajun oksista saa punottua jos jonkinlaisia esineitä.




Perustuu ohjelmaan: Riston luontokoulu