Oravanmarjaa kasvaa lähes kaikkialla Suomessa. Runsaimpana sitä esiintyy tuoreissa havu- ja sekametsissä.
Tietolaatikko
Oravanmarja (Maianthemum bifolium)
- myrkyllinen
- korkeus 10-20 cm
- valkoiset pienet kukat
Kiiltävänvihreitä, silposuonisia lehtiä on kaksi, mistä kertoo sen tieteellinen lajinimikin bifolium, kaksilehtinen. Ne sijaitsevat varressa kierteisesti hieman eri korkeudella. Varren tyvellä tosin on lisäksi kaksi suomumaista lehteä.
Oravanmarja kukkii touko-kesäkuussa. Valkoinen, hento kukkaterttu on parin kolmen sentin pituinen ja siinä voi olla parikymmentäkin vienosti tuoksuvaa kukkaa.
Marjat kypsyvät syksyllä. Ne ovat aluksi vihreitä ja kovia, kypsinä punaisia ja mehukkaita.
Myrkyllinen kasvi
Koko kasvi on myrkyllinen sisältäen pahoinvointia ja sydämen toimintahäiriöitä aiheuttavia aineita, mutta esimerkiksi lintuihin niiden sisältämä myrkky ei vaikuta. Silti linnutkaan eivät niitä suosi.
Metsien kasvupaikkatyypeistä yksi lehtotyyppi tunnetaan nimellä käenkaali-oravanmarja-tyyppi.


Perustuu ohjelmaan: Riston luontokoulu