Hyppää pääsisältöön

Kaaoksen kesyttäjät

Kaaoksen kesyttäjät ja professional organizers.

Professional organizerit Anne te Velde-Luoma ja Maria Laitinen sanovat, että suomalaisissa kodeissa on todellakin järjestelyn varaa:

- Me entiset keräilijät ja metsästäjät olemme joutuneet tavarapaljouden keskelle yllättäen, ilman keinoja käsitellä asiaa. Keräilystä on tullut helpompaa, koska elämme yltäkylläisyyden keskellä. Meillä ei myöskään ole sisäistä jarrua, joka sanoisi, että nyt saa riittää. Eikä meillä ole aiempien sukupolvien esimerkkiä vaan päinvastoin - olemme saaneet esimerkin säästää pahan päivän varalle. Hyvää tavaraa kun ei saa laittaa pois.

Myös tunnesyyt ja ekologisuus saavat säilyttämään esineitä, joilla ei ole mitään käyttöarvoa. Anne te Velde-Luoma toivookin, että kierrätysmahdollisuudet olisivat entistä paremmat. Maria Laitinen puolestaan toivottaa tervetulleeksi järjestelmän, joka mahdollistaisi entistä paremmin materiaalien uusiokäytön:

- Miten kierrätyslaukkuja tekevä käsityöläinen saisi käsiinsä ne viidet käytöstä poistamani farkkut?

Anne te Velde-Luoma on tuonut professional organizer -toiminnan Suomeen. Nimikkeelle ei ole löytynyt hyvää suomennosta:

- Voimme olla vaikkapa raivaajia, hän sanoo.

Raivaajat haluavat tuoda apua kotien ja työpaikkojen sekamelskaan. Tämän päivän ihmisillä on niin kiire, että  monikaan ei ehdi pysähtyä miettimään perusasioita. Internet varastaa ison osan perinteisestä kotityöajasta. Siksi meillä voi olla kaaos sekä kotona että mielessä.

Raivaajien ajatuksia kotien kaaoksesta

  • Liika tavara aiheuttaa stressiä ja hankaloittaa elämää.
  • Monissa kodeissa paperipinot ovat kasvava ongelma. Haalimme tietoa ja tunnollisuus pakottaa säästämään lukemattomat lehdet ja kasoja kertyy. Kannattaa miettiä, onko kaikki tieto välttämätöntä ja voiko tieto kuormittaa.
  • Tavaroille pitäisi järjestää omat paikat, joihin ne voidaan käytön jälkeen palauttaa. Näin pinnat pysyvät puhtaina ja siisteinä. Ongelmana on usein se, että tavaraa on niin paljon, ettei niille löydy omaa paikkaa. Silloin tavaran vähentäminen on paras keino. Tavaran määrä on kuitenkin yksilöllinen asia - mikä toiselle on liikaa, on toiselle juuri sopivasti.
  • Kodeissa riidat vähenevät, kun tavaroilla on omat paikat ja kaikki perheenjäsenet tietävät, mihin mikäkin kuuluu. Lapsillekin on helppo opettaa, että tavarat ja lelut laitetaan paikoilleen. Ja jos kaapit ovat järjestyksessä, niihin mahtuu yllättävän paljon tavaraa.
  • Vaatehuolto on yksi kotien kipupiste. Kunnon pyykkikorit helpottavat asiaa, samoin se, että puhtaan pyykin käsittelylle järjestään paikka, josta ne saadaan siirrettyä suoraan kaappeihin.
  • Vaatehuoltoa helpottaa myös se, että vaatteet laitetaan henkarille heti käytön jälkeen eikä jätetä tuolin selkänojalle. Puolipidetyt vaatteet voi laittaa saman tien pyykkikoriin, jos ei aio laittaa niitä uudelleen päälleen. Vaatekerrat voi valita etukäteen tulevaa työviikkoa ajatellen henkarille jo sunnuntaina. Näin valmiina on asukokonaisuus joka päivälle ja päivän päättyessä vatteet voi palauttaa samalle henkarille.
  • Useissa perheissä muutetaan isompaan asuntoon perheen kasvaessa ja muuttokiireessä tavarat vain ”joutuvat” tiettyihin kaappeihin. Muutettaessa kannattaa jo etukäteen miettiä, mihin tavarat laitetaan. Tavaroita voisi käydä jo etukäteen läpi, jotta uuteen kotiin tulisi vain ne tavarat, joita siellä aiotaan käyttää eikä sälälaatikoita muutettaisi suoraan asunnosta toiseen.
  • Raivaamiseen voi ryhtyä esimerkiksi neljän laatikon -systeemin avulla. Raivaa aluksi vaikkapa kylpyhuoneen kaappi: 1. laatikkoon laitetaan käytettävät ja tarpeelliset asiat, 2. laatikkoon kiertoon menevät käyttökelpoiset, mutta itselle sopimattomat tuotteet, 3. laatikkoon johonkin toiseen paikkaan kuuluvat tavarat ja laatikkoon 4. käyttökelvottomat eli roskikseen kuuluvat tuotteet.
  • Lastenhuoneen kaaokseen auttaa se, että lapsen ikään sopimattomat lelut siirretään syrjään. 5-vuotias ei enää tarvitse vauvaleluja. Miettiä kannattaa myös koko kulutuksen vähentämistä - tarvitseeko lapsi oikeasti kaikkea sitä mitä tarjolla on? Vanhemman kanssa yhdessä puuhaaminen on materiaa tärkeämpää.
  • Myös liian täysi kalenteri kuormittaa. Meidän pitäisi oppia sanomaan joskus EI!
  • Lepo ja hyvä olo ovat tärkeimmät asiat, joiden perusteella lähdetään miettimään muun elämän järjestämistä. Tärkeintä on tiedostaminen – mikä elämässä on tärkeää? Mistä saa energiaa? Kun nämä asiat alkavat selkiintyä kirkastuu myös se, mihin aikaansa haluaa käyttää ja tavaran merkitys vähenee.
  • Ihmisen muisti jaksaa käsitellä vain 5-7 asiaa samanaikaisesti, sen jälkeen aivot kuormittuvat ja stressaantuvat. Muistilistat auttavat palauttamaan tehtäviä mieleen ja palkitsevaa on vetää viiva tehdyn työn yli.

Professional organizerit Anne te Velde-Luoma ja Maria Laitinen olivat Tiina Lundbergin vieraina Perheen ajassa. Kuuntele koko keskustelu raivaamisesta ja elämänhallinnasta!

 

Perheen aika kuullaan Yle Puheen Päiväntasaajassa joka torstai klo 14.03

Linkit:

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Viisi tapaa pelastaa pörriäinen – valitse omasi ja merkkaa tekosi!

    Pölyttäjiä voi auttaa pihassa ja parvekkeella.

    Pölyttäjien määrä on vähentynyt uhkaavasti. Kimalaiset, mehiläiset ja muut pörriäiset tarvitsevat apuasi! Pelasta pörriäinen -kampanja kutsuu kaikki mukaan talkoisiin. Miten sinä haluat auttaa: kukkia, leikkaamaton nurmikko, hyönteishotelli vai myrkytön puutarha? Valitse, toteuta ja merkitse tekosi laskuriin.

  • Eurovision Diaries – Viisupäiväkirjat

    Viisupäiväkirjat näyttää maailman euroviisufanin silmin.

    Dokumenttikokonaisuudessa fanit ympäri maailmaa kuvaavat vuoden verran elämäänsä ja fanitustaan, odotuksen huipentuessa euroviisuihin Tel Avivissa Israelissa. Soraääniäkin kuuluu, politiikkaa pohditaan ja vähemmistöt saavat äänensä esiin viisujen glitterin alta. Päiväkirjoissa esiintyy faneja 25 maasta, Ukrainasta Turkkiin ja USA:sta Venäjälle. Tavalliselle pulliaiselle viisut ovat vuosittainen toukokuinen laulukilpailu, mutta viisufanit elävät euroviisuja ympäri vuoden, missä päin maailmaa tahansa. Fanit käyvät omilla viisuleireillä, viisuristeilyillä ja tekevät omia versioita lempibiiseistään. Olennainen osa viisuja on fanaattisten fanien pyörittämä viisufanimedia, joka suoltaa viisu-uutisia 24/7.

Uusimmat sisällöt - Vanhemmuus