Hanoi Rocksin, HIMin ja The Rasmuksen manageri Seppo Vesterinen (1948– 2020) oli suomalaisen rockin vientimenestyksen keskeinen vaikuttaja. Rock-toimensa ohella hän oli intohimoinen puutarhuri.
Seppo Vesterinen (s. 1948) aloitti taideuransa undergroundfilmien ohjaajana 1960- ja 70-lukujen taitteessa. Hän toimi 1970-luvulla Helsingin juhlaviikkojen rock-ohjelmiston tuottajana. Hän aloitteestaan ryhdyttiin järjestämään mm. Kaivopuiston ilmaiskonsertteja.
Vuoden 1968 Pariisin kumousliikehdinnän kokenut vastakulttuuriveteraani ryhtyi vuonna 1980 Hanoi Rocksin manageriksi yhdessä brittiläisen Richard Bishopin kanssa. Hanoi Rocksista tuli ensimmäinen suomalaisbändi, joka teki todellisen kansainvälisen läpimurron. Yhtye kuitenkin hajosi pian rumpalinsa tapaturmaisen kuoleman jälkeen.
Vesterinen manageroi 1980-luvulla myös Sielun Veljiä, mutta jättäytyi pian syrjään rockbisneksestä. Seuraavalla vuosikymmenellä hän tuotti erilaisia teatteri- ja oopperaproduktioita. Yhteistyö HIMin kanssa alkoi kesällä 1999 bändin pyydettyä häntä tarkistamaan sopimuspapereitaan. Vuonna 2003 myös The Rasmus siirtyi Vesterisen suojatiksi.
Vapaa-aikoinaan Vesterinen viljeli kukkia ja hyötykasveja. Kun Helsingistä tuli Euroopan kulttuuripääkaupunki vuodeksi 2000, Vesterinen suunnitteli Töölönlahdelle kaupunkilaisia ihastuttaneen taidepuutarhan kesäkukkaistutuksineen.
Katso myös
- Wikipedia: Seppo Vesterinen (fi.wikipedia.org)