Jukka Lindfors
Yle
Suurellisten rock-unelmien sijaan useimmat suomalaisbändit ovat matkanneet maailmalle pakettiautolla ja omilla ehdoillaan. Tämän pitkän marssin kulkua voi seurata etappi etapilta myös Elävässä arkistossa.
Suomalaisbändien ja -artistien matka maailmalle on ollut täynnä unelmia, pettymyksiä, harharetkiä, työvoittoja ja sinnikkyyttä. Jo 1960-luvulla suomalaiset kitarayhtyeet ottivat tunnustelevia askeleita ulkomaille.
Rautalankaa vietiin Ranskaan ja beat-poppia DDR:ään ja Skandinaviaan. 1970-luvulla Wigwam ja Tasavallan Presidentti (klippi 2) pääsivät progellaan läpimurron kynnykselle. Ratkaiseva viimeinen askel jäi kuitenkin ottamatta.
Hanoi Rocks (klippi 1) oli ensimmäinen suomalaisyhtye, joka pisti peliin kaiken ja otti alusta tavoitteeksi kansainvälisen menestyksen. Uudenlaisen asenteen aikakausi lähetti Hanoin jalanjäljissä joukon toiveikkaita bändejä Los Angelesiin maksamaan oppirahoja (klippi 3, klippi 6).
1990-luvun Suomi-kuvaa rakennettiin omaperäisellä ja äkkiväärällä vaihtoehtomusiikilla ja pohjoisilla erikoisuuksilla. Elektronisen klubimusiikin saavuttama kulttimaine (klippi 8) ja metallin voittokulku (klippi 14) ovat tuoneet hitaasti kypsynyttä menestystä. Vuosituhannen vaihteessa HIM (klippi 15), Bomfunk MCs (klippi 11) ja Darude (klippi 10) todistivat, että suomalainen musiikki voi menestyä myös kaupallisen keskitien mittelöissä.
Suomalaisen rockin vientihistoria kertoo ennen kaikkea artistien asenteiden muutoksesta: ujot amatöörit ovat antaneet sijaa sanavalmiille ammattilaisille. Nämä eivät aina tarvitse uransa käynnistämiseksi edes suomalaista levy-yhtiötä vaan lähettävät demonsa suoraan Iso-Britanniaan tai Yhdysvaltoihin. Ehkä joku heistä on ensimmäinen suomalainen supertähti.
Teksti: Yle Teema/Rock-Suomi
